| Asiantuntija puolustaa huumeongelmaisen oikeutta opiskella, Savon Sanomat: Hampun henki |
|
|
|
| Kirjoittanut Toimitus | |
| 15.10.2007 | |
|
Poliisi paljasti poikkeuksellisen ison huumejutun Helsingissä
Lähde: Helsingin Sanomat 27.9.2007 Poliisi laskee huumerahoja: http://www.hs.fi/videot/1135230613556 Helsingin poliisi on paljastanut poikkeuksellisen suuren huumerikoksen. Rikollisliiga toi Suomeen Hollannista yli 3000 kiloa hasista ja yli 20 kiloa kokaiinia. Hasiksen määrä tekee yhteensä 9 miljoonaa käyttöannosta ja kokaiinimäärästä kertyy vähintään 400 000 kerta-annosta. Salakuljetettujen huumeiden arvo on poliisin mukaan 20 miljoonaa euroa. Huumeet salakuljetettiin Suomeen raskaan liikenteen mukana ja niiden kertaerät olivat 300–500 kiloa. Huumeet toimitettiin lähinnä pääkaupunkiseudulle. Poliisi pidätti huumeliigan päätekijät huumekätköltä Vantaalla viime toukokuussa. Maastopyörillä huumepoliisia karkuun yrittäneet tekijät saatiin kiinni lyhyeksi jääneen takaa-ajon jälkeen. Esitutkinnan aikana takavarikoitiin liigan jäljiltä yli 310000 euroa käteistä rahaa, 23 kiloa hasista, 2 kiloa kokaiinia, autoja, aseita, moottoripyöriä sekä koruja ja kelloja yli 100000 euron arvosta. Helsingin käräjäoikeudessa vangitut ovat poikkeuksellisesti kaikki suomalaisia. Liigan kolme päätekijää ovat helsinkiläisiä miehiä: 31-vuotias yrittäjä, vankilatuomiota liki neljä vuotta pakoillut 37-vuotias muusikko ja 40-vuotias yrittäjä. Yksi liigan hollantilaisista salakuljettajista on vangittuna Ranskassa. Poliisin mukaan kyseessä on Suomen oloissa harvinaisen mittava huumeiden maahantuonti ja huumausaineisiin liittyvä toiminta, jossa on mukana poikkeuksellista röyhkeyttä ja erilaista väkivallan käyttöä. Tiedotustilaisuudessa olivat paikalla apulaispoliisipäällikkö Jouko Salo, huumerikosyksikön johtaja, rikosylikomisario Jari Aarnio sekä rikoskomisario Juha Piippo. Näin huumeet päätyivät myyntiin Rikosliiga kuljetti hasista ja kokaiinia Suomeen rekoilla 300–500 kilon kertaerissä. Lastina rekoissa oli myös muuta tavaraa, eikä huumeita ei ollut erikseen piilotettu niiden sekaan. Vain yhdessä tapauksessa huumeet oli piilotettu rekan rakenteisiin. Huumelastit purettiin rekoista yleensä keskellä päivää sellaisissa paikoissa, joissa rekat tavallisesti pysähtyvät, esimerkiksi Kehä III:n varrella huoltoasemilla, Sompasaaressa, Lauttasaaren teollisuusalueella ja Tattarisuolla. Rekoista huumelastit siirrettiin pakettiautoihin, jotka oli vuokrattu käyttöön. Pakettiautoilla ajettiin lähelle lopullista kätköpaikkaa, joka oli kaivettu metsään jo ennalta. Yleensä neljän hengen seurue odotti pakettiautoa sovitulla paikalla maastopyörien kanssa. He lastasivat selkäreppuihinsa parisenkymmentä kiloa huumeita ja ajoivat kätkölle piilottamaan ne, jolloin pakettiautot taas ajoivat uusille kohtauspaikoille purkamaan lastia. Ainakin kerran huumeita kuljetettiin myös veneellä, kun lasti purettiin pakettiautosta Lauttasaaren venesatamassa. Kun jälleenmyyjät ostivat liigalta huumeita, he saivat rahaa vastaan kartan, johon kätkö oli merkitty. Kätköjä oli useita Helsingissä ja lähialueilla, esimerkiksi Sipoon, Porvoon ja Nurmijärven metsissä, Vantaan Petikossa, Espoon Lintuvaarassa ja Laajalahden venesataman läheisyydessä sekä Helsingissä Vermossa ja Malminkartanossa. Poliisi nappasi kymmenien miljoonien huumelastit maahantuoneen rikosliigan Lähde: Turun Sanomat 28.9.2007 Helsingin poliisin huumeyksikkö on paljastanut ainemääriltään suurimman huumeliigan Suomessa. Kolme tonnia hasista ja 20 kiloa kokaiinia Hollannista Suomeen tuoneen liigan aineet myytiin alihankkijoille pääkaupunkiseudulla, mistä ne diilerien kautta päätyivät myös muualle Suomeen. Liigan jäsenistä 21 on vangittu. Hasiksesta olisi saatu katukauppaan yhdeksän miljoonaa kerta-annosta ja kokaiinista 50 000-100 000. Salakuljetettujen huumeiden arvo on yli 20 miljoonaa euroa. Helsingin käräjäoikeus on asettanut liigan jäsenten omaisuutta vakuustakavarikkoon ja hukkaamiskieltoon noin 17 miljoonan euron arvosta. Huumeet tuotiin vuosina 2002-2006 hollantilaisrekoilla luvallisen lastin sekaan lastattuina Suomeen ja ne luovutettiin jälleenmyyjille käteistä vastaan. Pääosa myytiin pääkaupunkiseudulla, mutta diilerien kautta aineita levisi joka puolelle Suomea. Helsingin huumeyksikön päällikön, rikosylikomisario Jari Aarnion mukaan huumeliigaa seurattiin ja jäljitettiin noin vuoden ajan ja ensimmäiset vangitsemiset tehtiin viime toukokuussa salaisina pakkokeinopäätöksinä. Paljastunut huumeliiga oli Aarnion mukaan sikäli erikoinen, että sen jäsenet ovat 30-40-vuotiaita suomalaisia. Yleensä isommissa liigoissa on mukana virolaisia ja venäläisiä. Vangittujen joukossa on myös muutama nainen, joita epäillään lähinnä liigan tekemistä rahanpesurikoksista. Päätekijöinä on kuulusteltu 31- ja 37-vuotiaita veljeksiä ja 40-vuotiasta yrittäjää. Kaikilla on rikollinen tausta, koostuen yleensä tavallisista huumausainerikoksista. Toinen veljeksistä on pakoillut vuosia aiemmin saamaansa vankilatuomiota. Poliisi takavarikoi liigan jäsenten hallusta 310 000 käteistä rahaa, 23 kiloa hasista, kaksi kiloa kokaiinia, aseita, moottoripyöriä, henkilöautoja sekä koruja ja kelloja ainakin 100 000 euron arvosta. Liiga käytti useita peiteyhtiöitä hyväkseen ja niiden tileiltä löytyi vielä 50 000 euroa. Kokaiinista tullut Suomessakin arkihuume - Huumeet tulivat laillisten lastien seassa ja kuljettajat tiesivät niistä, mutta selvitämme vielä tiesivätkö kuljetusliikkeet mitä heidän kuskinsa tekivät. Kuljetukset Hollannista tapahtuivat hollantilaisrekoilla ja ne tulivat paljastumatta Suomeen. Kahteentoista kuljetukseen osallistuneet kuljettajat on tavoitettu ja jutun tutkinta Hollannin päässä jatkuu, Aarnio kertoi. Kokaiinista on Aarnion mukaan tullut Suomessakin arkihuume, jonka käyttäjämäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti. Sen hinta grammalta on Espanjassa noin 35 euroa, Norjassa jopa 180 euroa ja Suomessa 100-150 euroa. Aarnion mukaan huumerikosten määrä on kasvussa ja huumekauppa monipuolistuu. Lisääntynyt tarjonta on laskenut hintoja ja kokaiini on syrjäyttänyt muita kovia huumeita. Kerta-annokset ovat suurentuneet. Kokaiinin salakuljetus on hyvin organisoitua ja tapahtuu yleensä Länsi-Euroopasta, mihin se päätyy Etelä-Amerikasta. Kaikkien aikojen suurin huumeliiga kiinni Lähde: YLE 27.09.2007 Helsingin huumepoliisi on paljastanut ennätyksellisen suuren huumejutun. Suomalaisten veljesten johtama huumeliiga on tuonut vuosina 2002 - 2006 Alankomaista Suomeen yli 3 000 kiloa hasista ja 20 kiloa kokaiinia. Huumetakavarikko on niin suuri, että se on hiljentänyt pääkaupunkiseudun katukaupan. Poliisi pitää liigan toimintaa hyvin organisoituna ja Suomen oloihin poikkeuksellisena. Huumausaineliiga salakuljetti Suomeen rekka-autojen avulla muutaman vuoden aikana yli 3 000 kiloa hasista ja 20 kiloa kokaiinia. Poliisin mukaan huumausainemäärä vastaa katukaupassa yli 9 miljoonaa kerta-annosta ja sen arvo Suomessa on yli 20 miljoonaa euroa. Liigan pääasiallinen markkina-alue on ollut pääkaupunkiseutu. Liigan kiinnijäämisellä on ollut merkittävä vaikutus pääkaupunkiseudun katukauppaan. - Tämä hana katkesi tarkalleen toukokuun alkupuolella. Sen jälkeen tilanne Helsingin ja pääkaupunkiseudun huumemarkkinoilla on ollut sellainen, että täällä on ollut erittäin vaikeaa löytää hasista. Tällä on ollut vaikutusta myös kokaiinimarkkinoihin, kertoo ylikomisario Jari Aarnio YLE Uutisille. Huumeet salakuljetettiin Alankomaista rekka-autojen avulla pääkaupunkiseudulle ja aineet kätkettiin lähialueelle maastokätköihin. Kätköjä oli mm. Porvoossa, Sipoossa, Vantaalla ja Espoossa. Poliisi pääsi tänä keväänä tekijöiden jäljille ja yllätti heidät yhdeltä maastokätköltään. Tekijät pakenivat poliisia autoihinsa piilotettujen maastopyörien avulla. Lyhyen takaa-ajon jälkeen poliisi suoritti pidätyksen ja löysi epäiltyjen repuista mm. hasista. Liigaa johtanut toinen päätekijä oli aikaisemmista rikoksistaan jo etsintäkuulutettu ja paennut viranomaisia yli 4 vuotta. Päätekijä oli tuomittu aiemmin huumausainerikoksesta vankeuteen. Liigaan kuului muita henkilöitä yhteensä 30, joista Helsingin käräjäoikeus on vanginnut tähän mennessä 21. Kaikki huumeliigan vangitut jäsenet ovat suomalaisia. Poliisi iski Bandidoksen tiloihin Helsingissä Lähde: Kaleva 27.9.2007 Poliisi ratsasi torstaina moottoripyöräjengi Bandidoksen kerhotilat Helsingin Kyläsaaressa. Ratsia liittyi tutkinnassa olevaan isoon huumejuttuun. Rikoskomisario Ari Karvonen Espoon poliisista kertoi iltapäivällä, että jutun yhteydessä oli otettu kiinni ihmisiä. Kiinniotettujen lukumäärää rikoskomisario Karvonen ei kuitenkaan suostunut paljastamaan. Tieto Bandidoksen tiloihin tehdystä ratsiasta levisi julkisuuteen alun perin Ilta-Sanomien verkkosivujen kautta. Vielä viiden aikaan iltapäivällä Bandidoksen kerhotilojen edessä oli muutamia poliisiautoja ja sisätiloissa tehtiin tutkintaa. Puoli kuuden aikaan tekniset tutkijat alkoivat vähitellen tulla tiloista ulos. Ratsian ajaksi kerhotiloista oli ajettu ulos ihmisiä, jotka suhtautuivat vihaisesti toimittajan ja kuvaajien läsnäoloon. Paikalla olleet ihmiset eivät halunneet vastata mihinkään tapahtumaan liittyviin kysymyksiin. Ratsiassa kyse vahvoista huumeista Rikoskomisario Karvonen oli huumejutun yksityiskohdista varsin vaitonainen. Hänen mukaansa "huumejuttu on suuri, mutta ei kuitenkaan ihan niin suuri kuin Helsingissä paljastunut". Helsingin huumepoliisi kertoi torstaina paljastaneensa liigan, joka salakuljetti vuosina 2002--2006 Hollannista Suomeen 3 000 kiloa hasista ja 20 kiloa kokaiinia. Bandidos-ratsiaan liittyvässä huumejutussa on kyse vahvoista, erittäin vaarallisiksi luokitelluista huumeista. Poliisi ei kuitenkaan paljastanut aineiden tarkempaa laatua. Erittäin vaaralliseksi luokiteltuja huumeita ovat muun muassa kokaiini sekä amfetamiini ja sen johdannaiset. Espoon huumepoliisin johtamaan kotietsintään osallistui lukuisia poliiseja ja poliisiautoja. Paikalla oli myös ainakin yksi poliisikoira. Poliisi teki tänään ratsian moottoripyöräjengi Bandidos MC:n kerhotiloihin Helsingin Kyläsaaressa Lähde: Iltasanomat 27.9.2007 Huumeratsia Bandidos-taloon Poliisi on tehnyt tänään ratsiaa moottoripyöräjengi Bandidos MC:n kerhotiloihin Helsingin Kyläsaaressa. Espoon huumepoliisin johdolla tehtävään kotietsintään on osallistunut arviolta 20-30 poliisia. Rikoskomisario Ari Karvosen mukaan Espoon poliisi tutkii erittäin suurta huumejuttua, joka "on suuri, muuta ei ihan niin suuri kuin Helsingissä paljastunut". Jutussa on tehty kiinniottoja Helsingin huumepoliisi kertoi tänään hajottaneensa huumeliigan, jonka epäillään levittäneen kolme tonnia hasista ja 20 kiloa kokaiinia. Karvosen mukaan Espoossa tutkittavan jutun yhteydessä on jo tehty takavarikkoja, mutta hän ei halua puhua määristä tai laadusta tarkemmin. - Kyse on kuitenkin erittäin vaarallisiksi luokitelluista huumeista, hän sanoi. Oikeuskäytännössä erittäin vaarallisiksi on määritelty muun muassa amfetamiini, ekstaasi ja kokaiini, mutta ei hasista. Huumejengille ropisi tuomioita Kouvolan käräjillä Lähde: Iltasanomat 27.9.2007 Kymmenkunta huumejengiläistä sai tuntuvia tuomioita Kouvolan käräjäoikeudessa torstaina. Useimmat syyksi luetut rikokset olivat törkeitä. Rikosnimikkeinä olivat huumausainerikos, ryöstö, kotirauhan rikkominen, vapauden riisto ja pahoinpitely. Päätekijät määrättiin heti vangittaviksi. Janne Blomberg tuomittiin 4 vuoden ja 10 kuukauden ja Heidi Varanta 4 vuoden ja 2 kuukauden vankeuteen. Yksi tekijä sai yli 3 vuoden tuomion, mutta häntä ei määrätty vangittavaksi. Muiden tuomiot vaihtelivat vuodesta muutamaan kuukauteen. Osalle tuomio tuli ehdollisena tai yhdyskuntapalveluna. Oikeus otti huomioon sen, että osa oli päässyt uuden elämän alkuun.Rikoshyötynä päätekijät joutuvat maksamaan valtiolle noin 15 000 euroa. Rikokset tapahtuivat vuoden 2005 alusta toukokuun 2006 loppuun. Asian piti olla käräjillä jo vuosi sitten, mutta syytteen nostamisen määräpäivä meni epähuomiossa umpeen ja syytetyt jouduttiin laskemaan välillä vapaalle jalalle. Paristakymmenestä syytekohdasta oikeus joutui työstämään yli 50 sivua. Huumeita välittänyt portsarijengi tuomiolla Oulun käräjäoikeudessa puitiin suurta huumejuttua myös viime vuoden joulukuussa Lähde: Kaleva 25.9.2007 Syyttäjä vaatii pitkiä ehdottomia vankeustuomioita oululais-helsinkiläisen rikollisryhmän seitsemälle jäsenelle tänään Oulun käräjäoikeudessa alkaneessa Pohjois-Suomen suurimmassa huumeoikeudenkäynnissä. Hyvin järjestäytynyt ryhmä toimitti runsaan vuoden aikana katukauppa-arvoltaan yli 600 000:n euron arvosta amfetamiinia, hasista, ekstaasia ja kokaiinia Ouluun. Toiminta alkoi vuoden 2006 alusta ja päättyi Oulun ja Helsingin poliisin huumeryhmien yhteisiskuun kuluvan vuoden huhtikuussa. Pääkaupunkiseudulta Ouluun hankitut huume-erät koostuivat 27 kilosta hasista, neljästä kilosta amfetamiinia, noin 6 000 kappaleesta ekstaasitabletteja ja vähäisestä määrästä kokaiinia. Huumeita kaupiteltiin Oulussa muun muassa koululaisille. Juttukokonaisuuteen liittyy päätekijöiden lisäksi 13 muuta epäiltyä. Heidän osaltaan oikeutta käydään myöhemmin. Ouluun toimitettujen huumeiden hankkijana, rahoittajana ja välittäjänä toiminutta kiiminkiläismiestä ei ole tuomittu rikoksista aikaisemmin. Myöskään hänen apunaan Oulussa toimineella miehellä ei ole aikaisempaa rikollista taustaa. Molemmat miehet ovat ammatiltaan ravintolavahtimestareita, ja he ovat työskennelleet samassa työpaikassa. Myös ryhmän kaksi helsinkiläisjäsentä ovat vahtimestareita. He olivat työskennelleet aikaisemmin samassa työpaikassa Helsingissä kiiminkiläismiehen kanssa. Ryhmää johti jo aikaisemmin törkeästä huumausainerikoksesta tuomittu helsinkiläsmies. Hän järjesti paikallisen apulaisensa avulla suurimman osan Ouluun toimitetuista huume-eristä. Helsinkiläistä porukan johtajaa ja hänen apulaistaan lukuunottamatta kaikki viisi muuta ovat tunnustaneet esitutkinnassa osuutensa rikoksiin. Huumeiden lisäksi kiiminkiläismieheltä takavarikoitiin hänen pidättämisensä yhteydessä muun muassa katkaistu haulikko ja käteistä rahaa. Juttuun liittyy myös väkivaltaista huumevelkojen perintää ja kiristystä. Yksi oululaismiehistä pahoinpiteli erään huumekoukkuun jääneen nuorukaisen ja uhkasi hänen vanhempiaan ja perhettään mikäli 10 000 euron huumevelkoja ei makseta. Jutun käsittelylle on varattu aikaa neljä päivää. Poliitikot ja päihdepolitiikan muutokset Lähde: Peltonen Matti toim.; Kilpiö Kaarina toim.; Kuusi Hanna toim. (2006) ALKOHOLIN VUOSISATA Suomalaisten alkoholiolojen käänteitä 1900-luvulla. Historiallinen arkisto 122. ISBN: 951-746-823-7 http://kirjat.finlit.fi/index .php?showitem=1735 http://granum.uta.fi/granum/kirjanTiedot.php?tuote_id=13937 Alkoholin kieltolain loppuminen oli hyvä esimerkki siitä, kuinka poliitikkojen on vaikeaa pyörtää tekemänsä päätös vaikka se olisi osoittautunut kuinka tyhmäksi tai haitalliseksi. Suomen kansa oli raitistumassa, kun kieltolaki-intoilijat saivat eduskunnassa läpi täyskieltoon perustuvan järjestelmän vuonna 1917, ajatuksena pystyttää nollatoleranssi alkoholille. Kieltolaki alkoi vuonna 1919 itsenäistyneessä Suomessa. Erotuksena nykypäivän huumekieltolaista on se, että alkoholin täyskieltoa ei kokeiltu kuin kolmessa maassa, joista ajatuksen kotimaassa USA:ssa toteutettu yhteiskunnallinen kokeilu hyvin dokumentoituine haittoineen on se kaikille tuttu. Suomen kieltolaki on jäänyt kotimaassaan vähälle huomiolle verrattuna muihin ajankohdan traumoihin, sotiin ja lamaan. Käytännössä kieltolaki alkoi jo 1914 ensimmäisen maailmansodan sytyttyä, Suomen eduskunta äänesti siitä 1917 ja se jatkui vuoteen 1932. Kaksi ensimmäistä itsenäistä vuosikymmentä Suomen kansaa yritettiin pakkoraitistaa. Suomessa tapahtui kuitenkin sama kuin USA:ssa: kansa alkoi juomaan väkevää viinaa, pirtua, ennen näkemättömissä määrissä ja rikollisen toiminnan lisääntyessä myös väkivalta lisääntyi. Alkoholimyrkytykset ja metanolin aiheuttamat kuolemat ja vakavat sairastumiset lisääntyivät myös. Kieltolain rasitukset kansalle saavuttivat kipupisteen 1930-luvun ja laman alkaessa mutta yksikään poliitikko ei voinut arvostella vallitsevaa järjestelmää vaalien pelossa. Niinpä kieltolain lopettaminen jäi kansan tehtäväksi. Vuoden 1931 keväällä kerättiin ns. naisten adressi, johon saatiin liki 120 000 nimeä valtakoneiston ulkopuolelta. Suomalainen lehdistö oli tuolloin tiukasti puoluekoneiston hallussa ja se yritti halventaa ja arvostella nimien keräystä. Tämä vähän tunnettu kansalaisliike taivutti sitten Suomen hallituksen järjestämään kansanäänestyksen kieltolaista joulukuussa ja äänestyksessä naisista 65.3% kannatti kieltolain lopettamista. Ensimmäisen kerran itsenäisessä Suomessa ALKO avasi ovensa 5.4.1932, kun valtio alkoi yksinoikeudella myymään terveyshaittoja ja riippuvuutta aiheuttavaa päihdettä kansalle. Kieltolain tyhmyyttä lähelle päästiin kieltolain jälkeen ns. ostajaintarkkailumenettelyssä, josta muistetaan vielä viinakortti. Tämän oli tarkoitus jälleen kerran raitistaa kansaa mutta pätemättömän henkilöstön ja kehnon suunnittelun ansiosta mm. kaupoissa omissa lasikopeissaan istuvista ”tarkkailijoista” luovuttiin pikkuhiljaa, ja jäljelle jäi korttien leimailu 1970-luvulle saakka. Suomalaista alkoholipolitiikkaa on itsenäisyyden ajan leimannut ylhäältä alas suuntautuva patriarkaalinen holhoaminen, jonka tarkoituksena on kansalaisten valvonta eikä raitistaminen: ”Alkoholistihuolto oli ensisijaisesti yhteiskunnan keino hallinnoida asosiaalisia aineksia ja toiseksi väline näiden ainesten kasvattamiseksi”. Kansanluonteesta alkoholistityyppiin Kieltolain jälkeinen ankara käytäntö selitettiin tarvittavan ”kansanluonteen takia”. Valtiolla oli vakava moraalinen ongelma sen myydessä ainetta, jonka käytöstä se toisaalta saarnasi kansalle eli asiakkaille. Tältä kaudelta on jäänyt elämään lausahdukset ’viina on viisasten juoma’ ja ’ainoastaan herrat osaavat juoda’. Sairauskäsityksen tultua vallitsevaksi selitykseksi 1950-luvulla näkyvää valvontaa voitiin vähentää myymälöissä, sillä alkoholistityypin avulla vastuu siirrettiin myyjältä kuluttajalle. Näin alkoholi voitiin vapauttaa ”kohtuukäyttävälle keskiluokalle”, johon poliitikot ja virkamiehet itsensä mieluusti laskevat. Suomessa alkoholin käyttö säilyi pitkään moraaliin ja järjestykseen liittyvänä ongelmana. Sairausleimalla on vastineensa nykypäivän huumehoidossa ja -valituksessa. Ihmisten ongelmien tyypittelyssä havaittiin jo 1950-luvulla, että mielenterveystyöntekijät havaitsivat jälkeenpäin ”selkeitä merkkejä sairaudesta” jo valmiiksi diagnosoitujen potilaiden tapaushistorioista. Samoin huumeiden käyttäjien luonnehdinnoista tuli itseään toteuttavia ennusteita, kun nuoriso- ja mielenterveystyössä alettiin tehdä ns. huumetyötä. Vinoutuneet käsitykset ihmisluonnosta siirtyivät huumepolitiikkaan, ja vielä 1990-luvulla katsottiin ”suomalaisen alkoholikulttuurin suojaavan nuoria huumeilta”. Ja hyvinhän siinä kävi: Suomen nuoret ovat EU:n johtavia humalajuojia ja suomalainen alkoholin kulutus on jo EU:n huippua perinteisten viinimaiden kulutuksen laskiessa jo useampia vuosikymmeniä ilman kieltolakeja, viinakortteja, asiakastarkkailua ja muuta viranomaisten pseudotekemistä. Kansaa on välillä peloteltu viinan vaaroista ja välillä kehuttu alkoholin terveyttä edistäviä vaikutuksia. Nyt alkoholipulloihin ollaan asentamassa varoitustarroja, joiden toimivuuteen ei usko edes asioista päättävä ministeri. Huumepolitiikka pseudotekemistä Alkoholipolitiikasta on suomalaiseen huumepolitiikkaan pesiytynyt pseudotekemisen malli: koneisto tuottaa tutkimusta, mietintöä, lausuntoa, asetusta, diskurssia, keskustelua ja ennen kaikkea moralistista elämäntavan arvostelua aivan kuin kaikki kannabiksen käyttäjät olisivat samaa kastia mutta se varsinainen ihmisen hoitaminen on jatkuvassa kriisissä ja leikkausuhan alla. Lailla sanktioitu tietämättömyys sekä se, että valtio on delegoinut huumekysymyksen opportunistisille poliitikoille ja uskonnollisille ääriryhmille, on aiheuttanut huumeongelman kehittymisen saman suuntaisena alkoholiongelman kanssa. Kyseessä on jälleen yhteiskunnallinen kokeilu, jossa kansa saa opetella uuden päihteen käyttöä mahdollisimman huonon neuvonnan varassa. Vallanpitäjien kykenemättömyys inhimilliseen politiikkaan on johtanut siihen, että virtsatestillä mitataan ihmisarvoa. Vaaleissa kansanedustajaehdokkaat ovat oppineet hokemaan kannabiksesta puhuttaessa, että ”ei enää lisätä haittoja”. Samalla heidän päämäärätön, pelkkää valtion taloutta ajatteleva alkoholipolitiikka tuottaa yhä enemmän ja suurempia haittoja. Ministeri on määräämässä alkoholipulloihin varoituslappuja, joiden vaikutukseen edes hän itse ei usko. Eihän niillä ole vaikutusta tupakka-askeissakaan. Huumeopit kieltolain emämaasta USA:n dollarivirrat auttoivat demareita sodan jälkeen Lähde: Helsingin Sanomat 26.9.2007 Majander julkaisi tänä aamuna kirjan Demokratiaa dollareilla, joka on perusteellinen selvitys Sdp:n 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun alussa Yhdysvalloista ja muualta lännestä saamasta raha-avusta. Tukijat – muun muassa Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA – pystyivät hankkimaan tavaroita halvalla lännestä, ja Sdp tuotti niitä Suomeen. Täällä demarit myivät ylellisyystuotteita, kuten kahvia, tupakkaa ja hedelmiä, kalliiseen hintaan suomalaisille kuluttajille. Tällä tavalla dollarit ja kruunut pystyttiin kätevästi muuttamaan markoiksi, joilla rahoitettiin varsinkin Sdp:n kenttätoimintaa kommunisteja vastaan. Kovaksikeitetty huumepolitiikka Tällä uutisella ei ole suoraan mitään tekemistä huumekieltolain kanssa mutta se kertoo, miten politiikkaa tehtiin Suomessa. USA ei anna mitään tukea ilmaiseksi ja Ethan Nadelmannin kirja Cops Across Borders kertoo siitä, miten USA on vienyt omia poliisioppejaan ja rikoskäsityksiään ympäri maailmaa. Ethan Nadelmann (1993) Cops Across Borders. The Internationalization of U.S. Criminal Law Enforcement. ISBN-13: 978-0-271-02920-7 ( http://www.psupress.psu.edu/books/titles/0-271-01094-0.html) Entinen huumepoliisin päällikkö Torsti Koskinen on kirjassaan Helsingin huumeet 1966 - 1996 (Poliisin oppikirjasarja 9/97. Helsinki. http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789517342872&Cust ID=0669ff001047f8bb5565510e80d1f784 ) kertonut
siitä, kuinka DEA:n opit tuotiin Suomeen kouluttamalla huumepoliiseja
USA:ssa. Opit olivat usein huvittavia, mutta kun niiden takana oli laki, ei se paljoa naurattanut kiinni jääneitä: ”Raportin julkistamistilaisuudessa (19.2.1970) Arkadian poliklinikan konsultoiva lääkäri, lääket. lis. Pekka Sävy korosti, että tärkeimpiä raportissa ilmenneitä seikkoja oli juuri päihdeaineiden sekakäyttö. Sen vuoksi on vastuutonta puhua esimerkiksi marihuanan ja hasiksen vapauttamisesta, koska niitä käytetään alkoholin kanssa. Hasis ja alkoholi ovat vastavaikuttajia, jolloin alkoholi kumoaa hasiksen mahdolliset positiiviset vaikutukset ja tuloksena on täysi ”alkoholitokkura”. (Torsti Koskinen (1997) Helsingin huumeet 1966 - 1996. Poliisin oppikirjasarja 9/97. Helsinki.)” Nämä kriminaalivalvonnan maahan tuottamat opit levisivät sitten ”huumehoitoon”, -tutkimukseen ja -valistukseen. Varsinainen huumepolitiikka eli käyttäjien moralisointi ja suuren yleisön pelottelu delegoitiin edelleen uskonlahkoille, mm. hyvin vaikutusvaltaiselle kansainväliselle helluntailiikkeelle, joka jatkaa huumepolitiikassa alkoholipolitiikasta jo hävinnyttä Turmiolan Tommi linjaa. (http://www.netmission.fi/srk/koulupalvelu/index.php?id=356) Tupakkayhtiöltä rahaa saanutta professoria epäillään veropetoksesta Lähde: Helsingin Sanomat 1.10.2007 Keskusrikospoliisi epäilee Kuopion yliopiston professorin syyllistyneen törkeään veropetokseen. Professori on jättänyt ilmoittamatta verottajalle ja työnantajalleen apurahoina tai palkkioina saamiaan varoja. Rahaa kertyi vuosien 1993–2004 välillä ainakin runsaat 200 000 euroa. Rahaa tuli useista ulkomaisista lähteistä, huomattava rahoittaja oli kansainvälinen tupakkajätti British American Tobacco (BAT). Professori johti yliopistossa valtimonkovettumatautiin liittyvää lääketieteellistä tutkimusta. Kuopion yliopisto sai tiedon rahoituksesta syksyllä 2004 ilmestyneestä Heikki Hiilamon kirjasta, joka käsittelee suomalaisten tutkijoiden tupakkateollisuudelta saamaa rahoitusta. Kuopion yliopisto pyysi tämän jälkeen keskusrikospoliisia tutkimaan, onko professori syyllistynyt petokseen tai kavallukseen sekä virka-aseman väärinkäyttöön jättäessään ilmoittamatta rahoituksesta työnantajalleen. Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Hän on ollut virkavapaalla vuodesta 2004. Esitutkinta-aineisto siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan. Hampun henki Lähde: Savon Sanomat 25.9.2007 Kannabis on arka aihe. Haastateltavan etsiminen nostaa myrskyn kannabiksen käyttäjien keskustelupalstalla. Toimittajaa epäillään poliisiksi, hänen taustojaan kaivellaan ja hänelle ennakoidaan potkuja. Tuskin minkään muun huumeen käyttäjät puolustavat omaansa yhtä äänekkäästi kuin kannabiksen käyttäjät. Hiljaa eivät ole huumevalistusta antavat tahotkaan: ne puhuvat petollisen kannabiksen vaaroista ja sen laittomuudesta. Viisi vuotta kannabista käyttänyt Seppo, 20, suostuu kertomaan, miksi käyttää huumetta. Koko nimellään hän ei uskalla esiintyä. - Se voisi vaikuttaa esimerkiksi työmahdollisuuksiini ja aiheuttaa kotietsinnän, hän kertoo. Ensimmäinen kokeilu yläasteen alussa Seppo irrottautuu stereotyyppisestä huumeidenkäyttäjästä. Hän on ylioppilas ja suorittanut varusmiespalveluksen sotilaspoliisina. Hänellä on vakituinen työpaikka, ja ensi keväänä hän aikoo hakea opiskelemaan lääketiedettä. Hän harrastaa muun muassa lumilautailua ja moottoripyöräilyä, kirjoittaa hyvää suomea - ja käyttää kannabista. Seppo tutustui kannabikseen yläasteen alussa. - Ystäväni ja minä olimme saaneet huumevalistustunneilla paljon epäuskottavaa tietoa kannabiksesta. Päätimme ottaa asiasta itse selvää ja saimme kannabista kokeiltavaksi vanhemmalta oppilaalta, Seppo kertoo. - Pidin kannabiksen vaikutuksista heti. Alkoholi jäi pois humaltumistarkoituksessa. Välillä kuukausien taukoja Seppo polttaa kannabista päivittäin vapaa-ajalla. Ennen töitä tai koulua hän ei polta. Hän käyttää kannabista, koska pitää sen rentouttavista vaikutuksista. Hyvä olo merkitsee enemmän kuin se, että kannabiksen käyttö on laitonta. - Rinnastaisin kannabiksen lähinnä kylmään olueen pitkän työpäivän jälkeen. Kannabis saa minut hyvälle tuulelle. Ajatuksenjuoksu vilkastuu ja asiat saattavat naurattaa, Seppo kuvailee. Yksin ja yhdessä ystäviensä kanssa kannabista käyttävä Seppo on pitänyt toisinaan useiden kuukausien taukoa kannabiksesta. Hän kokee, että kannabis ei aiheuta merkittävää fyysistä riippuvuutta. Vaikeampaa olisi lopettaa kahvin juonti kuin kannabiksen poltto. - Taukoja olen pitänyt siksi, että minun eil ole tehnyt mieli käyttää kannabista. Vieroitusoireita pitkän savullisen jakson jälkeen ovat pari kolme päivää kestävä lievä ärtyneisyys, huono ruokahalu ja nukahtamisvaikeudet. - Jokaisesta päihteestä voi ihminen tehdä itselleen ongelman. Joko lakattaisiin syyttämästä kasveja ihmisten ongelmista? Haitat eivät pelota Muita huumeita Seppo ei käytä. Puoli vuotta sitten hän lopetti tupakanpolton kuuden vuoden sauhuttelun jälkeen. Alkoholia hän sanoo käyttävänsä kohtuullisesti. Hän juo olutta pullon tai kaksi kerran tai pari viikossa, satunnaisesti juhlissa enemmänkin. Seppo kasvattaa kannabiksensa itse mutta ei myy sitä. - Kasvattaminen on helpoin tapa saada kannabista. Kannabikseni maksaa sen verran kuin sähkö- ja vesilaskuni ovat. Seppo ei pelkää kannabiksen terveysvaikutuksia. Poltettuna se aiheuttaa hänen mukaansa pääasiassa samoja haittoja kuin tupakanpoltto. Kiinnijäämistäkään Seppo ei osaa pelätä. - Poliisit vierailivat luonani äänekkäiden kotibileiden yhteydessä ja halusivat tarkastaa asunnon. Kasvit löytyivät kaapista, mutta poliisit eivät välittäneet niistä. - Jos jään kiinni, sitten kannan mielestäni epäoikeudenmukaisten lakien määräämän seurauksen teoistani. "Kieltolaki tekee hyvistä ihmisistä rikollisia" 28-vuotiaan Pekon innostus hamppuun sai alkunsa Uudesta-Seelannista kolmisen vuotta sitten. Jo aiemmin hän oli kokeillut kannabista muutaman kerran. Nyt hän käyttää sitä päivittäin, yleensä polttamalla. Toisinaan hän leipoo kannabiskakkuja. - Myös höyrystäminen on varsin mukava ja terveellinen tapa nauttia kannabista. Kannabiksen vaikuttavat ainesosat höyrystyvät, jolloin palamisessa syntyviä haitallisia aineita ei päädy keuhkoihin, Pekko kertoo. Pekko kutsuu kannabista sekä nautintoaineeksi että lääkkeeksi. - Monelle kannabis on luonnollinen vaihtoehto kipulääkkeeksi. Ruokahalu palaa ja päänsärky seka selkäkolotus häviävät, kun polttaa jointin. - Kannabis toimii luonnon omana Viagrana niin naisille kuin miehillekin. "Laki luontoa vastaan" Pekko puhuu voimakkaasti kannabiksen laillistamisen puolesta. - Kaikkien päihteiden käyttöön liittyy ihmisen halu päihtyä, on kyse sitten kannabiksen tai tupakan polttamisesta tai alkoholin tai kahvin juomisesta. Toiset päihteet ovat hyväksyttyjä lain edessä ja toiset eivät. - Miten laki voi kieltää kasvin, joka on kasvitieteellisesti osa maailman kehittyneintä kasvikuntaa? Hamppu on maapallon paras uusiutuva luonnonvara. Se, että hampusta on tehty laitonta, on laki, joka on luotu luontoa vastaan. Se ei voi toimia. Pekon mukaan vallanpitäjienkin olisi jo korkea aika tunnustaa kannabiksen harmittomuus verrattuna siihen, kuinka paljon se luo käyttäjälle lain ja yhteiskunnan edessä ongelmia. - Olisi aika tunnustaa myös, että kieltolaki ei toimi. Se tekee hyvistä ihmisistä rikollisia. Moni kannabiksen käyttäjä ja kasvattaja olisi jopa halukas maksamaan valtiolle kannabisveroa, että he saisivat nauttia ja kasvattaa monta muuta päihdettä terveellisemmäksi toteamaansa kannabista. - Kuinka paljon valtiolle maksaa yhden kannabista kasvattavan ihmisen metsästys lain eteen? Kun tuomio julistetaan, annetaan 80 euron sakko. Poliisi ja koko yhteiskunta voisivat kohdentaa voimavaransa hyödyllisemmin, Pekko miettii. Kannabis valtakunnallisesti hallittu ongelma Rikosylikomisario Jaakko Sonck keskusrikospoliisista kertoo kannabiksen olevan yleisin huumausaine Suomessa amfetamiinin rinnalla. - Suomessa on kannabiksen käyttäjiä; se on kuitenkin valtakunnallisesti hallittu ongelma. Kannabiksen polttaminen on enemmän kaveripiirissä tapahtuvaa pössyttelyä. Suonensisäiset huumeet aiheuttavat enemmän ongelmia. - Suomalaiset kannabiksen käyttäjät kasvattavat kannabista pääasiassa omaan käyttöön. Poliisin resurssit eivät riitä käyttäjien kotiviljelmien etsimiseen. Sonck pitää kuitenkin kannabista vaarallisena aineena. - Kannabis on hyvin myrkyllinen, rasvaliukoinen aine, joka varastoituu aivoihin. Siksi se voi aiheuttaa käyttäjilleen hallusinaatioita vielä käytön lopettamisen jälkeenkin. Kannabiksen käyttäjät puolustavat usein aineen laillistamista sillä, että se vähentäisi rikollisuutta. - Poliisi ei missään tapauksessa kannata kannabiksen laillistamista. Alkoholi aiheuttaa jo ihan tarpeeksi sosiaalisia ongelmia, Sonck toteaa. Imelä haju paljastaa käyttäjän Kannabiksen käyttäjän tunnistaminen on vaikeaa, sillä tuntomerkkejä on monia ja ne vaihtelevat eri käyttäjillä. Usein aktiivisen käyttäjän tunnistaa imelänmakeasta hajusta, joka on erilainen kuin tupakan haju. Heti polttamisen jälkeen käyttäjän silmät ovat punertavat ja vetiset. Vaikka vastaantulijaa ei helposti tunnista kannabiksen käyttäjäksi, tutun ihmisen kohdalla tilanne on toinen. - Hän voi alkaa myöhästellä tai lipsua sovituista asioista. Opiskelusuoritusten taso saattaa heiketä, mutta hän hyväksyy itselleen aiempaa matalamman suoritustason. Ihminen on kaiken kaikkiaan tavallista hidassoutuisempi, sosiaaliterapeutti Sirpa Kuosmanen Joensuun A-klinikalta kuvailee. - Aktiivikäyttö on enemmäkseen sitä, että istutaan nojatuolissa ja fiilistellään. Tehdään paljon suunnitelmia, mutta ei koskaan toteuteta niitä. Riippuvuus jakaa mielipiteet Kannabiksen käyttäjät kokevat usein, että he eivät ole riippuvaisia kannabiksesta. 19 vuotta A-klinikalla työskennellyt Kuosmanen sanoo, että suuri osa hoitoon hakeutuneista käyttäjistä on myöntänyt tulleensa riippuvaiseksi kannabiksesta. Psyykkinen riippuvuus on fyysistä riippuvuutta, esimerkiksi levottomuutta yleisempää. - Monella menee kauan ennen riippuvuuden huomaamista. Jos ihminen saa elää omien aikataulujensa mukaan eikä esimerkiksi käy töissä, hän ei koe olevansa riippuvainen kannabiksesta, Kuosmanen kertoo. Kannabispsykoosi ei ole Kuosmasen mukaan harvinainen. Kun sen kerran saa, todennäköisyys on suuri saada se toistekin. - Sitä ei haluta uskoa. Myöskään masennuksen ja ahdistuksen ei myönnetä johtuvan kannabiksesta, vaan väitetään, että kannabis auttaa niihin. - Hoitotyöntekijät ja entiset käyttäjät väittävät, että kannabikseen tulee riippuvuus. Nykyiset käyttäjät, jotka eivät ole vielä joutuneet pulaan, sanovat, että riippuvaiseksi ei voi tulla, Kuosmanen tietää. Humalassa mukiloija on edelleen mies Lähde: Mediuutiset 24.9.2007 Naisten ja miesten tasa-arvoistuminen ei näy väkivaltatilastoissa, käy ilmi sosiaali- ja terveysministeriön vastikään julkaisemasta selvityksestä. Naiset joutuvat edelleen useammin lähisuhdeväkivallan kohteeksi kuin miehet. Jopa 87 prosenttia lähisuhdeväkivallantekijöistä on miehiä. Seitsemässä tapauksessa kymmenestä uhri on nainen. Parisuhdeväkivalta on yleisintä nuorilla, opiskelijoilla, työttömillä ja pienituloisilla. Humalajuominen lisää selvästi lähisuhdeväkivallan riskiä. Niillä naisilla, joiden puolisot juovat humalaan asti useita kertoja viikossa, väkivaltakokemukset ovat neljä kertaa niin yleisiä kuin naisilla, joiden puolisot humaltuvat kerran pari kuukaudessa. Myös naisen oma humalajuominen lisää väkivallan riskin kaksinkertaiseksi verrattuna niihin, jotka eivät juo milloinkaan humalaan asti. Väkivallantekijä on päihtynyt vajaassa puolessa lähisuhdeväkivaltatapauksista. Alkoholin läsnäolo kaikissa väkivaltatilanteissa on monin verroin yleisempää kuin huumeiden. Sosiaali- ja terveysministeriön tuoreessa julkaisussa hahmotetaan alkoholisidonnaisen lähisuhdeväkivallan laajuutta ja luonnetta Suomessa ja muissa Euroopan maissa. Koko perhe kierteessä -selvitys on tarkoitettu palveluketjujen ja laaja-alaisen ehkäisytyön kehittämisen tueksi, ja se soveltuu myös aineistoksi väkivalta- tai päihdetyön koulutukseen. Hampusta marihuanaa tehneelle ehdollista vankeutta ja oheissakkoa Lähde: Turun Sanomat 22.9.2007 Kahden ja puolen vuoden ajan hamppukasveja Turun Littoisten asunnossaan viljellyt 54-vuotias turkulaismies tuomittiin perjantaina Turun käräjäoikeudessa huumausainerikoksesta yhdentoista kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Oheissakkona mies sai 80 päiväsakkoa eli 480 euroa maksettavaa. Rikoshyötynä mies menetti häneltä takavarikoidut 3 290 euroa käteistä ja muille levitetyistä aineista runsaat 3 000 euroa. Syyttäjä vaati tuomiota törkeästä huumausainerikoksesta, koska oikeuskäytännössä jo yhden kilon erän hallussapito on katsottu määrältään törkeäksi teoksi. Käräjäoikeus arvioi teon tavalliseksi, koska mies valmisti ainetta etupäässä omaan käyttöön eikä levittänyt sitä laajemmalti. Mies aloitti Cannabis sativa -kasvin viljelyn Kuuriankujan asunnossaan saatuaan tuttavaltaan kasvin siemeniä ja tilattuaan niitä ja lamppuja postitse lisää Hollannista. Kasvitarhan hän varusti paitsi suurteholampuilla, myös ajastimilla ja tuulettimilla. Mies perehtyi marihuanan valmistamiseen huolella ja piti seikkaperäistä päiväkirjaa kasvien hoidosta. Hän valmisti kahdeksan satoa makuuhuoneessaan olleista kasveista ja sai niistä runsaat kaksi kiloa marihuanaa. Tästä määrästä hän käytti itse 700 grammaa poltettuaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa kolme neljä piipullista unettomuuden takia. Kotietsinnässä asunnolta löytyi yhdeksän 1-1,5 metrin mittaista ja 14 kappaletta 10-60 sentin korkuista hamppukasvia ja valmista marihuanaa 460 grammaa. Kolmelle tutulleen mies myönsi antaneensa vähemmän kuin syyttäjä oli laskenut, 850 grammaa. Myyntihintana oli ollut 7,5 euroa grammalta. Rikoshyödyksi laskettiin lähes 6 400 euroa. Poliisi koekasvatti poliisilaitoksella mieheltä löytyneitä hamppuja voidakseen arvioida, paljonko kasvit tuottivat ja sai kasveista kuivattamalla 557 grammaa satoa. Oikeudessa mies arvosteli poliisin koetulosta ja katsoi, että nämä olivat laskeneet satotulokseen myös lahdet, koska pelkästään kaikkien hyödynnettävien hamppukukkien leikkaamiseen kului useita päiviä. Risikko päätyi viinavaroituksissa kompromissin kannalle Lähde: Turun Sanomat 22.9.2007 Alkoholijuomapakkauksiin tulee pienet varoitusmerkinnät. Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok) päätyi kannattamaan asiaa pohtineen työryhmän kompromissiehdotusta. Varoitusmerkinnät tulevat pulloihin vuoden 2009 alussa. Asetus säätelisi sanan "VAROITUS" kokoa. Se pitäisi painaa pullon kylkeen vähintään kolme milliä korkeilla tikkukirjaimilla. Muu teksti eli "Alkoholi vaarantaa sikiön kehityksen ja terveytesi" saisi olla miten pienellä tahansa. Teksti tulee pulloihin sekä suomeksi että ruotsiksi. Pakkausmerkintöjä koskevien säännösten mukaisesti varoitusten pitää sijaita pullossa tai pakkauksessa. Tekstiä ei kuitenkaan saa sijoittaa pakkauksen pohjaan tai sulkijaan. Asetuksessa ei puututa siihen, präntätäänkö varoitus esimerkiksi mustilla kirjaimilla siniselle pohjalle. Risikko on ollut alunperin varoitustarroja vastaan, eikä hän itse usko niiden vähentävän alkoholin kulutusta. Hänen mielestään parempi keino kulutuksen vähentämiseksi on alkoholiveron asteittainen korotus sekä kohdennettu valistus. Potkut koulusta eivät paranna nuorta Lähde: Helsingin Sanomat, pääkirjoitus 23.9.2007 Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok) esittää hyvin järeän keinon käyttöönottoa karsiakseen hoitoalalta sille soveltumattomat työntekijät. Hänen mielestään koulujen pitäisi saada erottaa opiskelijat, joilla on huume- tai päihdeongelma. Oppilaitosten johtajat ovat jo ehättäneet tuomitsemaan Sarkomaan hankkeet, jotka tähtäävät asetuksen muutokseen erottamisen mahdollistamiseksi. Sarkomaan esitys asettaisi oppilaitokset sekä tutkijan että tuomitsijan rooliin, eivätkä koulujen johtajat sitä halua. Hoitajan päihde- tai huumeriippuvuus on turvallisuusriski, mutta potilasturvallisuuden valvonta kuuluu hoitolaitoksille, ei ammattikorkeakouluille. Sairaaloiden valvonnassa olisikin parantamisen varaa, sillä lääkkeitä katoaa niistä luvattoman paljon hoitajien omaan käyttöön. Opetusministeriön kannattaisi erottamissuunnitelmien sijasta kehitellä yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa ammattikorkeakoulua käyvien nuorten terveydenhoitopalveluja. He ovat olennaisesti huonommassa asemassa terveyspalveluiden käyttäjinä kuin yliopistoissa opiskelevat. Ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden terveydenhoito on opiskelupaikkakunnan terveyskeskuksen vastuulla, ja hoidon saatavuudessa on suuri vaihtelu eri paikkakuntien välillä. Kaikkein heikoimmin on järjestetty mielenterveyspalvelut. Opiskelijan päihteiden käyttö on yleensä oire muista ongelmista, harvoin itsenäinen sairaus. Nuoren ihmisen päihdeongelmia voidaan asiantuntijoiden mukaan hoitaa helpommin kuin iäkkäämpien, jos niihin tartutaan ajoissa. Opiskelupaikan menettäminen ei auta ketään vaan suistaa ongelmiin ajautuneen nuoren entistä tiukempaan syöksykierteeseen. Hoitoon vai ulos oppilaitoksesta Lähde: Turun Sanomat, pääkirjoitus 23.9.2007 Sosiaali- ja terveydenhuollon laitoksissa paljastuneet väärinkäytökset ovat nostaneet näkösälle monia ennen tunnistamattomia epäkohtia. Viimeksi huomiota on kiinnitetty alan opiskelijoiden päihdeongelmiin. Alkoholista tai huumeista vakavasti riippuvainen nuori on ammattiin valmistuttuaan riski. Opetusministeri Sari Sarkomaan mielestä oppilaitoksen pitää voida erottaa opiskelija, joka päihteiden käytön vuoksi saattaa vaarantaa potilaiden turvallisuuden. Nykyisen lain mukaan opiskelija voi menettää opinto-oikeutensa, jos hänellä ei ole edellytyksiä työskennellä ammatissa. Sosiaali- ja terveysalalla pykälää ei ole kuitenkaan sovellettu. Käytännön laajentaminen vaatii asetuksen muutosta, jota ministeri Sarkomaa suunnittelee (HS 21.9.). Hoitajiksi opiskelevia ministerin suunnitelmat pöyristyttävät. Heidän mielestään päihdenuorten opintien katkaiseminen on ongelmien lakaisemista maton alle. Sitä se epäilemättä onkin, ellei asianomaisia yritetä ensin auttaa ohjaamalle heitä hoitoon ja päihteettömään elämään. Tuskin Sarkomaakaan tarkoittaa, että erottamisesta tulisi ongelmien ensimmäinen ratkaisu. Viimeisenä keinona siihen tulisi kuitenkin voida turvautua, jos mikään muu ei auta. Ensi töikseen opetusministerin kannattaisi selvityttää, kuinka yleisiä opiskelijoiden päihdeongelmat sosiaali- ja terveysalalla ovat. Tähän asti huolestunutta keskustelua on käyty lähinnä median esittelemien yksittäistapausten herättämänä. Kontrollin tiukentamisessa on syytä varautua käytännön ongelmiin. Oppilaitoksesta erottaminen edellyttää pitäviä todisteita. Entä kun niiden saamiseksi ainoa keino on huumetesti, johon kenenkään ei tarvitse vasten tahtoaan myöntyä. Asiantuntija puolustaa huumeongelmaisen oikeutta opiskella Lähde: Iltalehti 20.9.2007 Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkäri Antti Holopainen kummeksuu ehdotusta opiskeluoikeuden poistamisesta huumeongelmaisilta. Sarkomaa poistaisi opiskeluoikeuden huumeongelmaisilta -Ei huumeongelmaiselta minusta voi kansalaisoikeuksia poistaa. Kyllä jokaisella suomalaisella on oikeus opiskeluun ja työhön. Holopainen muistuttaa, että syrjintä on kielletty perustuslaissa. Hän tähdentää myös, että huumeongelma on ihmisen elämässä tilapäinen vaihe, joka tosin helposti kroonistuu. -Yhteiskunta laiminlyö perustehtävänsä, jos se jättää huumeongelmaiset heitteille ja yrittää syrjäyttää heidät kaikesta yhteiskunnan toiminnasta. Jos opiskelijalla todetaan huumeongelma, hänet olisi ylilääkärin mielestä syytä ohjata hoitoon. Edelleen opiskelija tulisi yrittää kuntouttaa niin, että hän paranee huumeongelmastaan. -Ja sen jälkeen kun toipuminen on riittävän pitkälle edennyt, mietitään oikeutta opiskeluun ja työelämään. Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) haluaisi ottaa opiskeluoikeuden pois huumeongelmaisilta hoitoalan opiskelijoilta. Sarkomaa sanoo Ilta-Sanomien haastattelussa, että hän aikoo ajaa muutoksen läpi pikaisella aikataululla. Hoitamattomat päihdehäiriöt yhä suurempi ongelma Lähde: Turun Sanomat 14.9.2007 Päihdelääkäri nostaisi alkoholin hintaa Yhteiskunta voisi ottaa vastuuta alkoholin aiheuttamista haitoista ja nostaa alkoholin hintaa. Näin ehdottaa ylilääkäri Antti Holopainen. Holopaisen mukaan päihdehäiriöt ovat jo niin suuria, että ne ovat nousseet yhteiskunnan ykkösongelmaksi. Holopaisen mielestä yhteiskunnalla olisi muutenkin varaa terästäytyä. - Alkoholin käyttöä voi rajoittaa. Esimerkiksi alaikäiset eivät saisi juoda lainkaan alkoholia, mutta kuka tällä hetkellä heitä valvoo? Holopainen kyseli. Hän osallistui Päihdepäiville Helsingissä torstaina. Holopainen on A-klinikkasäätiön Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkäri. Osa jaksaa töissä viinan voimalla Alkoholiperäisiä kuolemia on vuosittain jo kolmisentuhatta, ja epäsuorasti alkoholi tappaa toisen mokoman. Hoitamattomat päihdehäiriöt ovat yhä suurempi ongelma. Holopaisen mukaan työyhteisöissä on paljon alkoholin ja rauhoittavien lääkkeiden liikakäyttöä. Hoitamattomana ongelmat aiheuttavat poissaoloja ja voivat viedä työkyvyn. - Työpaikoilla on runsaasti piilevää päihdeongelmaa. Mitä aikaisemmin päihdeongelmaan puututaan, sen parempi, Holopainen kuvaili. Holopainen on tehnyt päihdetyötä pitkään ja nähnyt ongelmien pahenemisen. Kun apua ei ole saanut alkuvaiheessa, ongelmat kasautuvat. Monella ihmisellä on nykyisin sekä mielenterveys- että päihdeongelma ja asiat sekaisin. - Järjestelmä ei pysty vastaamaan näiden ihmisten tarpeisiin. Sekä terveyskeskukset että mielenterveystoimistot ovat ylikuormitettuja. Asioita täytyy muuttaa, jotta ihmiset saavat apua, Holopainen sanoo. Joillakin paikkakunnilla jonot jopa katkaisuhoitoon ovat viikkojen mittaiset. Holopainen haluaisi lainmuutoksen siitä, mitkä ovat päihdeongelmaisten oikeudet saada hoitoa. Nykylain mukaan hoitoa tulisi antaa tarpeen mukaan, mutta hoidotta jättämisestä ei tule seurauksia. - Varsinkaan jatkohoitoon ei aina pääse tarpeen mukaan. Kysymys tulee heti siitä, mikä taho maksaa ja saako maksusitoumuksen, Holopainen miettii. Moni lapsi kasvaa päihdeperheessä Päihteiden käyttö kuormittaa kohtuuttomasti myös perheitä. Noin 200 000 lasta elää perheissä, missä heidän kasvunsa ja kehityksensä voivat häiriintyä. - Hallitsematon puolison päihdeongelma vie voimat läheisiltä. Lisäksi ilman hoitoa jääneet päihdeongelmat siirtyvät helposti seuraavalle sukupolvelle, Holopainen sanoo. Yhä useampi syrjäytyy tai sairastuu alkoholista Liiallisen alkoholin käytön aiheuttama syrjäytyminen ja sairastaminen ovat yhä suurempia ongelmia, arvioidaan uudessa Päihdebarometrissa. Sen mukaan syrjäytymisvaarassa ovat erityisesti nuoret. Alkoholinkäytön ongelmat ovat kasvaneet vuoden aikana, ja kasvu jatkuu. Myös alkoholikuolemien määrän arvioidaan lisääntyvän. Suunnittelija Päivi Oparin mukaan myönteistä käännettä ei ole näköpiirissä. Terveyden edistämisen keskuksen julkistamaan Päihdebarometri 2007:ään vastasi yhteensä 136 kunta- ja järjestöjohtajaa. Päihdebarometrin mukaan alkoholinkäyttö lisää myös lastensuojelun kustannuksia entisestään. Ongelmat ovat kasvaneet niin näkyviksi, että kunta- ja järjestöjohtajat ovat heränneet vaatimaan pontevasti ennaltaehkäisevää päihdetyötä. HS: Kirkkoherrat sallivat kohtuuttomien lakien rikkomisen Lähde: YLE 16.09.2007 Enemmistö kirkkoherroista sallii seurakuntien rikkovan lakeja, mikäli ne pitävät niitä kohtuuttomina, selviää Helsingin Sanomien tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastasi 30 kirkkoherraa. Heistä 17 sallii seurakunnalle asettumisen maallisen esivallan lakeja vastaan, kun kymmenen vastustaa tätä. Kolme vastaajista ei ottanut selvää kantaa. Lähes kaikki kyselyyn vastanneista kirkkoherroista on lisäksi valmis ottamaan turvapaikanhakijan seurakuntansa suojelukseen, jos tämän saama käännytyspäätös tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Turun Mikaelin seurakunta on aiemmin antanut turvapaikan Iranin kurdi Naze Aghaille. Kuopiossa seurakunnat taas ovat avustaneet sudanilaista Anna Ladoa. 28 kirkkoherraa oli valmis toimimaan Mikaelin ja Kuopion seurakuntien tavoin. Iltapäivä päihdepiknikillä Lähde: Helsingin Sanomat 9.9.2007 Milla Jaakkola valvoo, etteivät Päihdelinkin keskustelut mene asiattomiksi. Onpas lauantai-iltapäivän auringossa kylpevä Alppipuisto idyllinen! Vaikka taivaanrannassa on tummia pilviä, kesä on päättänyt viivähtää vielä hetken. Takki on liikaa. Sen sijaan tapaaminen takkuilee. Neljäksi sovitut treffit puuroutuvat, kun kenelläkään ei tunnu olevan tietoa, missä mennään. Kaikki paikalle ilmoittautuneet eivät tunne toisiaan, puhelinnumeroita on harvoilla, ja monella on saldot finaalissa. Päihdelinkin keskustelupalstan Sauna-ryhmän tapaamisen eli miitin järjestäminen ei ole läpihuutojuttu. Kun suurin yhdistävä tekijä on kiinnostus laittomiin päihteisiin eli huumeisiin, omaa henkilöllisyyttä varjellaan tarkasti. Eivätkä kaikki ole järin innostuneita toimittajan läsnäolosta. Puolen tunnin odottelun jälkeen nimimerkit Facsimile, 26, Resukka, 24, ja Miffy eli Milla Jaakkola, 24, saapuvat sovittuun paikkaan. Tavallisen oloisia, katsovat silmiin, sanovat käsipäivää. Pahoittelevat, kun kaupassa kesti vähän. Korjataan mahdolliset väärinkäsitykset heti. Kaikki saunalaiset eivät ole narkomaaneja. Osa heistä on satunnaisia ja osa säännöllisiä käyttäjiä. Jotkut seuraavat keskustelupalstaa ymmärtääkseen koukussa olevaa lähimmäistään, joitakin miellyttää palstan konstailematon suorapuheisuus. Facsimile, Resukka ja Jaakkola ovat seuranneet palstaa 2000-luvun alusta saakka. Kukin heistä on ajautunut sivustolle omaa tietään. Esimerkiksi Facsimile löysi aikoinaan Päihdelinkkiin etsiessään tietoa psykedeeleistä kuten sienistä ja LSD:stä. "Olen saanut plinkissä neuvoja, joita en olisi saanut keneltäkään alan erikoislääkäriltä. Palstan avulla olen oppinut käyttämään tiettyjä aineita niin, ettei niistä ole oleellista haittaa terveydelle", Facsimile kertoo. Resukka löysi aikoinaan palstan 16–17-vuotiaana, kun hän halusi katkaista sekakäyttökierteensä. Nimimerkkinsä hän muistaa napanneensa sumuisissa tunnelmissa. "Olin kamalan itsesäälin vallassa ja halusin ottaa nimimerkikseni Ressukan. Olin kuitenkin niin ryynikänneissä, että kirjoitin sen yhdellä ässällä", Resukka hekottaa. Erisorttiset mielenterveysongelmat eivät ole palstalla harvinaisia. Jaakkola on huomannut, että monella saunan keskustelijalla on adhd-diagnoosi, repaleinen lapsuus tai muuten vain rankkoja elämänkokemuksia. Hän aloitti Päihdelinkin seuraamisen vuonna 2001, mutta nykyisin se on hänelle jo osa-aikatyö. Hän toimii palstan vertaismoderaattorina. Palstan toimintaa valvovat pääasiassa Päihdelinkin toimituksen ammattilaiset. "Palstalla roikkumista voi vähentää tekemällä siitä duunin", Jaakkola virnistää. Päihdelinkin takana on jo yli viisikymmentä vuotta päihdetyötä tehnyt A-klinikkasäätiö. Vuonna 1996 perustettu palvelu oli ensisijaisesti auttava puhelin, mutta tietoa jaettiin myös faksin ja sähköpostin välityksellä. Nyt Päihdelinkistä on kasvanut verkossa laaja kokonaisuus, joka tarjoaa faktatiedon lisäksi ammattiapua, eväitä itsehoitoon ja vertaistukea. Sivustolta löytyy useita keskusteluryhmiä, joista suurin, tunnetuin ja kiistellyin on Sauna. Monet vahingossa sivustolle eksyneet ovat lukeneet silmät renkaina palstan pillerintunnistuskeskusteluja, vinkkejä siitä, kuinka piikitetään oikein, ja pohdintoja siitä, kuinka loiventaa amfetamiinilaskuja. "Kun perustimme Päihdelinkin, emme tienneet, mitä odottaa. Ajatuksemme oli, että Saunassa olisi käyty keskustelua alkoholipolitiikasta, mutta yllätykseksemme siellä alettiin puhua huumeista. Se kertoi, että pinnan alla oli paineita, jotka eivät aikaisemmin olleet päässeet purkautumaan", A-klinikkasäätiön viestintäjohtaja Teuvo Peltoniemi kertoo. Alkuaikoina suora puhe huumeista hämmensi palstalle eksyneet niin sanotut kunnialliset kansalaiset. A-klinikkasäätiö sai yhteydenottoja, joissa palstaa vaadittiin lopetettavaksi. Sen katsottiin yllyttävän ihmisiä huumeidenkäyttöön. "Paheksujien lähtöoletuksena tuntui olevan, että pelkkä huumeista puhuminen edistää niiden käyttöä", Peltoniemi huokaa. Reaktiot kertoivat siihenastisen päihdepolitiikan ja muuttuneen päihdekulttuurin yhteentörmäyksestä. Vaikka huumeet olivat yleistyneet Suomessa 1990-luvulta lähtien, virallisessa päihdepolitiikassa ajettiin yhä täyskieltoa. Murros näkyi – ja näkyy yhä – suhtautumisessa vaikkapa puhtaiden ruiskujen jakeluun. Nykyisin A-klinikkasäätiön suhteet viranomaisiin ovat hyvät, ja Päihdelinkki on vakiinnuttanut asemansa. Kansainvälisessäkin mittapuussa ainutlaatuinen konsepti vetää kuukaudessa jopa 40000 yksittäistä kävijää. "Päihdelinkin kautta voimme jakaa tietoa huumeiden käytön haittojen minimoimisesta. Palstan kiva yllätys on ollut toimiva vertaistuki: parhaimmillaan ihmiset hoitavat toisiaan", Peltoniemi kertoo. Sivusto on myös hyvä peili heijastamaan kehitystrendejä. Palstan kautta säätiö saa ensimmäisenä tietoa uusista aineista, jotka eivät vielä ole mukana hoitojärjestelmässä. Esimerkiksi sivustolla oli tietopaketti gammahydroksibutyraatista eli gammasta jo vuosia ennen kuin siitä kirjoitettiin ensimmäiset suuret lehtijutut. Epäreilua. Alppipuistossa alkaa sataa. Samaan aikaan tulee viesti, että osa miitin ihmisistä on lähtenyt oma-aloitteisesti lähibaariin. Seuraamme perässä. Miittejä palstalaiset ovat järjestäneet kolmisen vuotta. Tällä kertaa mukaan on ilmoittautunut kaksikymmentä ihmistä, joista puolet tulee paikalle. Resukan mukaan tämä on normaali hukkaprosentti. Plinkkiläiset eivät pidä Saunaa sen kummempana keskustelupalstana kuin muitakaan. Miiteissä keskustellaan toki paljon päihteistä, mutta näkemyksissä on hajontaa. Esimerkiksi Facsimile on tiukan päihdepolitiikan kannalla. "Olen ehdottomasti kannabiksen laillistamista vastaan. Se antaisi väärän signaalin, ja sen myötä tulisi enemmän nuoria käyttäjiä. Suomeen ei tarvita yhtään enempää päihteitä." Jaakkola on eri linjoilla. "Eihän laki nytkään toimi! Käytön rankaiseminen pitäisi lopettaa ja kannabis saada lailliseksi. Sitä kautta laatua voitaisiin valvoa ja saataisiin lisää verotuloja." Jaakkola ei kuitenkaan haluaisi nähdä päihteitä ruokakaupoissa. Tupakkaakin pitäisi myydä vain erillisistä tupakkakaupoista. "Alkoholi muuttaa ihmiset tyhmiksi. Olen kauhuissani kaupungilla kännäävistä 12-vuotiaista teinitytöistä, jotka riehuvat ja kusevat porttikonkeihin." Palstalaisia yhdistää kiinnostus laittomiin päihteisiin, mutta muuten heidän taustansa ovat hyvin erilaisia. Facsimile lukee yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä. Opintoviikkoja on sen verran takana, että pian pitäisi alkaa miettiä gradun aihetta. Hänen tavoitteenaan on valmistua opettajaksi. Nyt opinnot ovat kuitenkin jäissä subutexin päivittäiskäytön vuoksi. Opiskelu vaatisi päihteetöntä elämää, ja tahto lopettamiseen on kova. Syksyllä on tarkoitus aloittaa avohoito A-klinikalla. Resukalla on aikuislukio kesken ja tulevaisuudensuunnitelmat vielä vähän hämärän peitossa. Jaakkola opiskelee parhaillaan oppisopimuksella merkonomiksi. Hän on myös yhdistysaktiivi ja kiinnostunut politiikasta. Viime eduskuntavaaleissa vasemmistoliiton ehdokas sai 299 ääntä. Palstalaiset myöntävät, että keskustelujen ahkerassa seuraamisessa on myös riskinsä. Jos puheenvuoroissa hehkutetaan yltiöpäisesti kaman käyttöä, vastaanottavaisessa elämäntilanteessa oleva nuori voi hakeutua aktiivisesti aineiden pariin. Myös tilanteessa, jossa halutaan aineista eroon, palstan jatkuva seuraaminen ei välttämättä vie ajatuksia muualle. Peltoniemi muistuttaa, että on kuitenkin parempi että samalla sivustolla on tarjolla myös faktaa huumeista. "Haluamme välttää opettavaista ja moralisoivaa hyssyttelylinjaa. Kyllä huumeista pitää pystyä puhumaan", Peltoniemi sanoo. Hänen mukaansa ideaalitilanne olisi, että ihmiset käyttäisivät kaikkia päihteitä vähemmän. "Yhteiskunta on kuitenkin päättänyt, että alkoholia saa valmistaa ja myydä. Samoin osa ihmisistä on päättänyt, että huumeet tarjoavat heille jotain, jota muut aineet eivät tarjoa. Vaihtoehdot eivät ole silloin, että käytä ja kuole tai et käytä ja olet kunnon ihminen. Ihmisarvon vuoksi jokaista pitää auttaa." |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



