- Tietoja
- Julkaistu: 02.12.2006 02.12.2006
- Osumat: 5232 5232
Tapani Sarvannin väitöskirjasta
HUUMEPOLITIIKKA JA OIKEUDENMUKAISUUS
MTV3 toteaa uutisissaan seuraavaa:
"Tuore väitöskirja kyseenalaistaa nykyisen huumepolitiikan oikeudenmukaisuuden.
-Nykyistä rajoittavaa huumepolitiikkaa kannattavien ja kritisoivien ryhmien pitäisi saada äänensä kuuluviin tasavertaisesti. Jos joltakin osapuolelta kielletään tämä oikeus, voimakkaiden purkautumisien riski kasvaa, varoittaa valtiotieteen maisteri Tapani Sarvanti. Sarvannin väitöskirja Huumepolitiikka ja oikeudenmukaisuus tarkastetaan tänään (28.11.1997) Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan laitoksella. Sarvannin mielestä valtion pitäisi kantaa nykyistä enemmän huolta yhteiskunnan aidosta moniarvoisuudesta. Jotta tämä olisi mahdollista, valtio ei saisi olla ideologinen.
-Valtion pitäisi ottaa vähemmän kantaa siihen, mikä on hyvä ja oikein ja antaa kansalaisyhteiskunnan huolehtia keskustelusta. Valtion tulisi tukea niitä tahoja, joiden on muuten vaikea saada äänensä kuuluviin, Sarvanti toteaa."
-Käytännössä moniarvoinen yhteiskunta tarkoittaisi huumepoliittisesti sitä, että myös kriittisesti vallitsevaan huumepolitiikkaan suhtautuvia kansalaisjärjestöjä otettaisiin mukaan normaalin järjestötuen piiriin. "
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto/9711/971128/9711280116.html
Suora lainaus Tapani Sarvannin väitöskirjasta "Huumepolitiikka ja oikeudenmukaisuus":
"LIITE 4
Huumeiden käyttöön liittyvä riippuvuus
Riippuvuus liitetään usein huumeiden käytön kiellon perusteluihin. Riippuvuuden tarkastelu on kiinnostavaa ainakin kahdesta näkökulmasta: Ensinnäkin haluan selvittää, ovatko jotkut ihmiset ilmeisesti selvästi taipuvaisempia voimakkaisiin riippuvuuksiin kuin toiset. Tällä on merkitystä keskusteltaessa valtion oikeudesta estää ihmistä toteuttamasta riippuvuuteen liittyvää toistopakkoaan. Toiseksi on kiinnostavaa tarkastella sitä, poikkeavatko laillisten ja laittomien aineiden aiheuttamat riippuvuudet olennaisesti toisistaan.
Riippuvuudessa eli addiktiossa ei siis ole kysymys yhdestä taudista, vaan monen oireen esiintymisestä yhdessä. Mahdollinen hoito kohdistuu riippuvuuden oireisiin, ei tautiin, koska sitä ei ole. Riippuvuus voi kehittyä huumeiden ohella myös esimerkiksi uhkapelaamiseen, syömiseen tai sukupuolisuhteisiin. Yhteistä riippuvuutta tuottaville aineille ja toiminnoille on ainakin se, että niiden avulla voidaan nopeasti vaikuttaa omaan sisäiseen tilaan. Kemiallisessa addiktiossa nämä vaikutukset ilmenevät selvimmin humalan nousuvaiheessa, johon liittyy mielihyvää, sosiaalisten estojen vähenemistä ja rentoutumista. Päihdyttävien huumeiden avulla voidaan tavoitella myös muita merkityksellisiä asioita kuten läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta, jännitystä, voimantuntoa, unohdusta ja vapautta syyllisyydestä. (Gossop, 1989, 1-8; riippuvuudesta, oppimisesta, ympäristötekijöistä ja ks. myös Kiianmaa, 1987, 151-157)
Riippuvuuden muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät: päihdyttävän aineen tai muun huumeen saatavuus, kulttuuriset arvot ja normit, sosialisaatio kokemukset, vertaisryhmän paine, perinnölliset tekijät ja aineesta saatava psyykkinen tyydytys. Päihdyttävistä huumeista saatava psyykkinen tyydytys ja vertaisryhmän tuki selittävät sitä, miksi juuri ne lapset aloittavat käytön usein jo 11-12- vuotiaina, joilla on rikkinäinen kotitausta sekä keskittymis- ja kouluvaikeuksia. Henkilöt, jotka pysyvämmin jäävät huumekoukkuun, ovat usein alun alkaen moniongelmaisia. Sosiaalisten ongelmien ohella heillä on masennusta, epäsosiaalisuutta ja rajatilatason häiriöitä. (Koski-Jännes, 1995, 7)
Arviot eri huumeiden addiktiopotentiaalista vaihtelevat. Vuonna 1990 amerikkalaisia päihderiippuvuuksien hoitoon erikoistuneita terveysalan ammattilaisia pyydettiin sijoittamaan päihteet addiktiivisuuden mukaiseen järjestykseen. Vastaajia pyydettiin jättämään huomiotta huumeiden saatavuus tai käytön hyväksyttävyys ja arvioimaan niitä vain sen mukaan, kuinka vaikeaa kyseisen huumeen riippuvuudesta on vapautua. Huumeita arvosteltiin asteikolla 1-100 antamalla kaikkein addiktiivisimmalle päihteelle luku 100. Kyselyn tulokset ovat seuraavat:
- nikotiini 99
- metamfetamiini poltettuna 98
- krakin poltto 97
- metamfetamiini ruiskutettuna 92
- diatsepaami 83
- sekobaritaali 82
- alkoholi 81
- heroiini 81
- nuuskattu amfetamiini 80
- nuuskattu kokaiini 71
- kofeiini 70
- PCP 57
- marihuana 22
- ekstaasi 20
- psilosybiinisienet 19
- LSD 16
- peyote 15
(Perrine, 1996)
Kyselyn päälinjat ovat yhtäpitävät sen kanssa, mitä huumeluokkien väärinkäyttöriskeistä tiedetään jo eläinkokeitten perusteella. Tämän tiedon mukaan huumeista piristeiden väärinkäyttöpotentiaali on suurin, jos ne nautitaan polttamalla tai ruiskuttamalla, ja toisaalta haltusinageenien addiktiopotentiaali on alhaisin. Kaikki muut huumeet näyttävät sijoittuvan näiden kahden ääripään välille. (Päivärinta, 1997)
Useimpiin addiktoihin liittyy sekä fyysistä että psyykkistä riippuvuutta. Fyysinen riippuvuus ilmentää elimistön sopeutumista vieraan aineen läsnäoloon. Koski-Jänneksen mukaan käyttötiheyden kasvaessa aineen sietokyky kohoaa, tarvitaan enemmän ainetta saman huumaantumistilan aikaansaamiseksi. Käytön loppuessa ilmenee vieroitusoireita, jotka ovat siinä määrin tuskallisia, että alttius käytön uusiutumiselle on hyvin suuri. Fyysistä riippuvuutta aiheuttavat aineet, jotka kuuluvat luokkiin rauhoite-nukutteet sekä opiaatit. Jotkut haluavat sijoittaa tähän ryhmään myös teen ja kahvin, toiset taas haluavat ne seuraavaan ryhmään.
Psyykkinen riippuvuus ei kohdistu itse aineeseen vaan sen avulla saavutettavaan psyykkiseen tilaan. Psyykkinen riippuvuus perustuu oppimiselle. Esimerkiksi alkoholia tai muuta huumetta käyttäessään ja sen käyttöä havainnoidessaan ihminen omaksuu monenlaisia asioita sekä tietoisesti että tiedostamattaan. Hän oppii odottamaan nousuhumalaan tai -huumaantumiseen liittyvää mielihyvää, voimantunnetta ja kommunikoinnin helpottumista (TS:n huomautus: Ernest Hemingway kirjoitti ensimmäisessä romaanissaan Nuoruuteni Pariisi: "Mikään ei voita kylmän oluen ensi puraisua".) Ihminen oppii myös kytkemään erilaiset ympäristövihjeet juomiseen niin, että ne itsessään jo alkavat virittää hänessä juomishaluja. Toisille jo viikonloppu tai joidenkin ystävien seura merkitsee automaattisesti runsasta alkoholin käyttöä. (Koski-Jännes, 1995, 8)
Ulkoisten vihjeiden avulla ihmiset oppivat yhdistämään myös tietyt mielentilansa huumaavien aineiden käyttötarpeeseen. Vaikka päihteitä käytetään nuorena enimmäkseen ilonpidon tehostamiseen, niitä käytetään riippuvuuden syvetessä yhä useammin kielteisten mielentilojen lievittämiseen. Psyykkistä riippuvuutta ilmentävät myös ne monenkirjavat selitykset, joiden avulla syyllisyyttä aiheuttavaa käyttöä yritetään puolustella sekä itselle että muille. (Mt., 8) Koski-Jänneksen kanta edustaa oman tulkintani mukaan hyvin maassamme vallitsevaa näkemystä huumeongelmaisten hoidontarpeesta.
Koski-Jänneksen mukaan riippuvuuskäyttäytymiseen liittyvä toistamispakko syntyy siitä, että ihminen yrittää päästä eroon ongelmistaan tavoilla, jotka viime kädessä syventävät näitä ongelmia. Vaikka huumeita alun pitäen olisi käytetty huvin tai seuran vuoksi, niiden väärinkäyttö on Koski-Jänneksen mukaan tyypillisesti välttämiskäyttäytymistä. Kun esimerkiksi lääkkeiden vieroitusoireista yritetään vapautua ottamalla lisää samaa lääkettä, olo helpottuu aluksi, mutta käytön jatkuessa kierre saattaa syvetä. Vastaavasti, jos ihmissuhdeongelmista yritetään vapautua huumeisiin turvautumalla, ongelmat yleensä kärjistyvät. (Koski-Jännes, 1995, 8) Tämä kanta kuvaa hyvin laajalti vallitsevaa perinnettä, jonka mukaan ihmisen ulkopuoliset tahot voivat parhaiten määritellä, mitä todellisia tarpeita huumeongelmaisella on hoitonsa suhteen.
Huumeriippuvuudesta katsotaan aiheutuvan merkittäviä sosiaalisia, terveydellisiä ja tuotannollisia haittoja. Vielä olennaisempi argumentti on ollut se, että huumeriippuvuuden katsotaan vaikuttavan siten, että henkilö ei ole enää vapaa tekemään rationaalisia itseään koskevia valintoja. Huumeiden aiheuttaman riippuvuuden vuoksi katsotaan huumeiden käyttäjien olevan myös ennemminkin sairaita. Näin huumekysymys muodostuu lääketieteelliseksi ongelmaksi, ei nautintoihin tai tapoihin liittyväksi asiaksi.
Uudemmat biologiset addiktioteoriat korostavat huumeiden tuoman suoran mielihyvän merkitystä riippuvuuden kehittymisessä, kun vanhemmissa teorioissa pidettiin vieroitusoireita j a niiden välttämistä oleellisena (ks. Wise & Bozarht,1987,469-492; Robinson & Berridge, 1993, 247-291)
K. Pylkkänen on kuvannut huumeiden psykologisia ulottuvuuksia seuraavasti:
LSD:lle on tyypillistä, että sen krooninen käyttö on hyvin harvinaista. Se ei näin juurikaan vastaa ihmisten riippuvuustarpeisiin. LSD vaikuttaa ihmisten oman ruumiin kuvaan. "Pahalla matkalla" oleva muistuttaa aivan pientä lasta, joka on riittämättömän yksin, ilman äidin rauhoittavaa vaikutusta. LSD vie ihmisen "syvälle" oman tiedostamattomansa kokemuksiin. Sen vaikutukset koetaan usein pelottaviksi. Onkin kuvaavaa, että "matkoille" halutaan usein joku toinen, selvin päin oleva "matkanjohtaja" suojaamaan liiasta ahdistuksesta. Kokemuksen mukaan LSD:n krooninen käyttö liittyy hyvin vaikeisiin ja varhaisiin psyykkisiin häiriötiloihin, joiden syntyä ovat saattaneet edeltää aivan varhainen äitilapsisuhteen kehitykselliset häiriöt.
Opiaattien vaikutuksesta menettää häiritseväksi koettu ulkoinen todellisuus merkitystään. "Being on the nod" on tietynlainen narsistinen itseriittoisuuden tila, jossa henkilö hetkellisesti kokee olevansa riippumaton ympäristöstään ja irti ristiriidoistaan. Opiaattien käytöstä on kuvattu haettavan sisäistä jännityksen laukaisemista tilanteessa, jossa oma psyykkinen rakenne ei ole tähän tehtävään riittävä. Normaalitilanteessa ihminen pystyy käsittelemään ahdistusta ja jännitystä psykologisesti tai toisten ihmisten avulla. Kun nämä keinot eivät ole ulottuvilla, opiaatit tarjoutuvat joillekin pakotieksi. Vaikutus samalla laskee yksilön viettienergiaa.
Amfetamiini ja kokaiini ovat samankaltaisia siinä että ne lisäävät henkilön kokemusta omasta voimakkuudestaan ja vähentävät väsymyksen tunnetta. Niiden vaikutuksen alaisena yksilö on aktiivinen suhteessa toisiin ihmisiin, omanarvontunne kohoaa hetkellisesti.
Alkoholin ja kannabiksen vaikutukset ovat Pylkkäsen mukaan pitkälti samansuuntaisia tietyistä eroista huolimatta. Persoonallisuuden kontrolloivien osien vaikutus vähenee tilapäisesti. Henkilö tulee puheliaaksi ja vakuuttuu omasta syvällisyydestään sekä tunteissaan että ajatuksissaan. Näillä kokemuksilla on yhtäläisyyksiä moniin yksilön kehityksen vaiheisiin, mikä saattaa myötävaikuttaa siihen, että ne ovat niin suosittuja "yleishuumeita" kuin ne ovat. Taulukko kuvaa tiivistettynä eri huumeiden psykologisten vaikutusten kirjoa ja niistä haettavia vaikutuksia.
Aine | Psykologiset Vaikutukset |
"Tavoiteltu" psykologinen vaikutus |
LSD | Minän eheys heikkenee | Yhteyden, rauhan ja eheyden tunne, eristyneisyyden murtuminen |
OPIAATIT | "Being on the 'nod" Ulkoinen todellisuus ei merkitse |
Itseriittoisuuden tila. Toiveiden maaginen täyttyminen |
AMFETAMIINI JA KOKAIINI |
Voimakkuuden kokemus. Väsymys vähenee. |
Itsetunto kohoaa, aktiivisuus suhteessa toisiin. Pelko ihmissuhteiden menetyksestä alenee. Passiivisuuden kieltäminen. |
KANNABIS JA ALKOHOLI |
Kontrolli laskee. Puhelias olo. |
Eristyneisyys vähenee. |
Ainevaikutusten psykologiset ulottuvuudet (Pylkkänen, 1992, 38-39)"
Lähde : Tapani Sarvanti, Huumepolitiikka ja oikeudenmukaisuus, Helsingin yliopisto, Valtiotieteen tiedekunta, Sosiaalipolitiikan laitos