Työnhakijoiden huumetestit paljastavat isolla rahalla vain vähän

 Verkkouutiset 19.07.2011

Kuva näyteputkesta (Lehtikuva/Martti Kainulainen)

Päihdetyön erikoislehdessä Tiimissä ihmetellään ylipäätään, miksi pääpaino työelämässä on huumeiden käytön selvittämisessä, kun alkoholin haitat ovat tuhansia kertoja suurempia.

–Painotuksen taustalla on tietenkin yhteiskunnan joukkoharha, jossa huumeita pidetään paljon vaarallisempina kuin alkoholia, kirjoittaa tietokirjailija Teuvo Peltoniemi.

Työnhakijoiden huumetestaus on tehotonta ja kallista hakuammuntaa. Yksi testi maksaa jopa sata euroa, mutta näytteistä löytyy harvoin positiivisia tuloksia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan yleisin huumelöydös on kannabis. Sitä löytyy yhdeltä sadasta testatusta. Amfetamiinia löytyy yhdeltä tuhannesta.

Koska testeillä selvitetään vain muutaman tyypillisimmän huumaus- tai lääkeaineen käyttö, harvinaisempien aineiden käyttö ei selviä.

–Esimerkiksi designhuumeet eivät näy tuloksissa, sanoo laboratorionjohtaja Teemu Kunnar THL:stä.

Design- eli muuntohuumeet ovat päihdetarkoitukseen käytettäviä kemiallisia aineita. Niitä tulee jatkuvasti lisää, eivätkä testit mukaudu muutokseen samassa tahdissa.

Maksakoe paljastaa alkoholismin

Päihdetyön erikoislehdessä Tiimissä ihmetellään ylipäätään, miksi pääpaino työelämässä on huumeiden käytön selvittämisessä, kun alkoholin haitat ovat tuhansia kertoja suurempia.

–Painotuksen taustalla on tietenkin yhteiskunnan joukkoharha, jossa huumeita pidetään paljon vaarallisempina kuin alkoholia, kirjoittaa tietokirjailija Teuvo Peltoniemi.

Maksakokeita kuitenkin teetetään, tietää ammattiliitto SAK:n edunvalvonnasta ja työehdoista vastaava lakimies Anu-Tuija Lehto. Hänestä niiden tarkoituksena on paljastaa työnantajalle, kenellä on mahdollisesti alkoholiongelma.

 


Näennäistä vapaaehtoisuutta?

Lain mukaan huumetestit ovat vapaaehtoisia ja työnhakija voi kieltäytyä niistä. SAK:ssa arvellaan, että vapaaehtoisuus on teoreettista.

–Jos on kyse työhönottotilanteesta, ei uskalleta kieltäytyä, Lehto sanoo.

Lakimies saa työntekijöiltä silloin tällöin kyselyjä testeistä. Varsinaisia riitatapauksia ei kuitenkaan ole tullut, mikä yllättää Lehtoa. Hän kun epäilee, että testejä teetetään luvallisuuden rajamailla.

Ongelmana hän näkee muun muassa sen, että testit paljastavat huumeiden käytön pitkän ajan takaa.

–En tarkoita sitä, että hyväksyisin huumeidenkäyttöä, mutta lähtökohta on, että se mitä työntekijä tekee yksityisajalla, ei kuulu työnantajalle – paitsi, jos se vaikuttaa työntekoon.

Peltoniemen mukaan testaus olisi tehokasta vasta, kun työntekijöille voitaisiin suorittaa pistokokeita työajalla. Nykylainsäädännöllä pistokokeet eivät kuitenkaan ole mahdollisia.

Testi toimii pelotteena

Testien ensisijainen tavoite on vähentää turvallisuusriskejä aloilla, joilla huumeiden tai lääkkeiden vaikutuksen alaisena työskentely voi aiheuttaa vaaratilanteita.

–Eniten niitä käytetään liikenne-, energia- ja maanpuolustustehtävissä, sanoo Kunnar. Myös hoitoalalla ne ovat yleisiä.

Esimerkiksi Nordeassa ja Tiedossa on testattu kaikki työnhakijat jo usean vuoden ajan. Yrityksissä on huomattu, että testit toimivat pelotteena ja karsivat huumeidenkäyttäjät jo ennalta.

–Sellaiset, jotka tietävät jäävänsä kiinni testissä, eivät hakeudu meille töihin, kertoo Tiedon henkilöstöjohtaja Kai Dahlström.

Molemmissa yrityksissä positiivinen huumetulos sulkee oven työpaikkaan. Samoin käy, jos virtsatesti paljastaa, että kipu- tai tulehduslääkettä on käytetty päihdetarkoituksessa. Lääkärin määräämästä lääkehoidosta sen sijaan ei mene tietoa työnantajalle, vaikka se näkyykin testissä positiivisena tuloksena.

 

Turussa marssittiin kannabiksen puolesta

http://www.ts.fi/online/kotimaa/223376.html

Turun Sanomat 21.5 2011 

Turussa järjestettiin jälleen hamppumarssi, jonka osallistujat ajavat kannabiksen laillistamista. Kulkue lähti lauantaina kello 14:n jälkeen Puolalanpuistosta. Poliisi valvoi mielenosoitusta tavalliseen tapaan.

 Marssille lähtijöitä kokoontui arviolta runsaat sata, mutta kulkueeseen liittyi matkan varrelta kymmeniä marssijoita. Toria kiersi arviolta noin 130 marssijan joukko. Marssi päättyi Vartiovuorenmäelle.

 Hamppumarssin järjesti Turun seudun kannabisyhdistys. Yhdistyksen mielestä täysi-ikäisille pitäisi sallia kannabisosuuskunnat eikä kannabiksen käytöstä pitäisi rangaista.

 Yhdistys arvostelee erityisesti poliisin tekemiä kotietsintöjä. Yhdistyksen mielestä nykypolitiikka hyödyttää maailmanlaajuista järjestäytynyttä rikollisuutta.

Demari: "Patentti- ja rekisterihallitus: Kannabis loukkaa hyvää tapaa, natsismi ei"

 

http://www.demari.fi/uutispaiva-demari/uutiset/uusimmat/1350-patentti-ja-
rekisterihallitus-kannabis-loukkaa-hyvaa-tapaa-natsismi-ei

Uutispäivä Demari 11.5.2011

Suomessa pohditaan parhaillaan kahden erilaisen yhdistyksen hyväksymistä yhdistysrekisteriin: Kannabisyhdistyksen ja Kansallissosialistisen työväenpuolueen. Tapauksia yhdistää se, että ne molemmat pakottavat tulkitsemaan yhdistyslain määritelmää "lain ja hyvien tapojen vastainen".

Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) on näyttänyt Kannabisyhdistykselle punaista valoa, mutta Kansallissosialistinen työväenpuolue on saamassa hakemuksensa läpi.

Maallikon silmään tämä voi tuntua helposti kummalliselta. Patentti- ja rekisterihallituksen virkaatekevä yhdistysrekisterijohtaja Riitta Lae puolustaa ratkaisuja sillä, että PRH tarkastelee vain yhdistyksen sääntöjen lainmukaisuutta. Natsipuolueen tapauksessa säännöt on laadittu niin maltillisesti, ettei niistä löydy mitään laittomuuksia.

Sen sijaan hän huomauttaa toimittajalle, että natsipuolueesta puhuminen osoittaa tiettyä ennakkoasennetta.

– Kansallissosialismi syntyi jo ennen (Adolf) Hitleriä, Lae sanoo.

Helsingin yliopiston yksityisoikeuden professori Heikki Halila kertoo, että tapaukset ovat puhuttaneet myös oikeusoppineita.

Halilan mukaan tapauksessa pitää ottaa huomioon muun muassa se, että yhdistys toimii poliittisesti ja poliittisen toiminnan voi katsoa kuuluvan yhdistymisvapauden ydinalueeseen. Toisaalta asiaan liittyy myös vuoden 1947 Pariisin rauhansopimuksen tulkinta.

Riitta Lae kertoo, että kaiken kaikkiaan yhdistysrekisterihakemuksista ylivoimaisesti suurin osa menee läpi.

–  Alle 20 vuodessa hylätään.

 

SKY:n sääntökohdat, jotka luultavasti ovat esteenä yhdistysrekisteriin kirjaamiselle:

1 §

Yhdistyksen nimi on Suomen kannabisyhdistys ry., ruotsiksi Finlands Cannabisförening, englanniksi Finnish Cannabis Association. Nimestä käytetään lyhennettä SKY. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alue koko maa.

2 §

Yhdistyksen tarkoitus on vaikuttaa päihdepolitiikkaan ja lainsäädäntöön siten, että kannabiksen käyttö, hallussapito ja viljely omaan käyttöön tulevat sallituiksi täysi-ikäisille sekä luodaan sääntely kannabiksen tuotantoon ja jakeluun.

3 §

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa tutkimus-, selvitys ja julkaisutoimintaa. Yhdistys osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä järjestää keskustelutilaisuuksia ja tapahtumia. Yhdistys tekee esityksiä viranomaisille ja päätöksentekijöille sekä antaa apua ja tukea henkilöille, jotka ovat joutuneet kannabiskieltolaista johtuvan syrjinnän, oikeusturvaloukkausten tai vainon kohteeksi.

Toimintaansa varten yhdistys voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta, harjoittaa julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, toimeenpanna asianmukaisen luvan saatuaan myyjäisiä, arpajaisia ja rahankeräyksiä. Yhdistys on aatteellinen yhdistys, jonka toiminnan tarkoituksena ei ole tuottaa jäsenilleen taloudellista etua.

SKY:n säännöt kokonaisuudessaan.

Pariisin rauhansopimus löytyy FINLEX-kokoelmasta:

8 artikla.

Suomi, joka välirauhansopimuksen mukaisesti on ryhtynyt toimenpiteisiin hajoittaakseen kaikki Suomen alueella toimivat fascisminluontoiset poliittiset, sotilaalliset tai sotilaallisluontoiset järjestöt sekä muut järjestöt, jotka harjoittavat Neuvostoliitolle tai muille Yhdistyneille Kansakunnille vihamielistä propagandaa, sitoutuu olemaan vastaisuudessa sallimatta senluontoisten järjestöjen olemassaoloa ja toimintaa, joiden tarkoituksena on kieltää kansalta sen demokraattiset oikeudet.

 

 

YLE: Hampusta lisäelinkeino maaseudulle

Hamppukuitua.

 

Monikäyttöisestä öljy- ja kuituhampusta yritetään saada maaseudulle uutta lisäelinkeinoa. Muun muassa autoteollisuus on kiinnostunut kestävästä ja kevyestä hamppukuidusta, mutta Suomessa viljely on vielä vähäistä.

Hampunviljelyllä on nykykielessä huono kaiku, mutta se on ollut tuhansia vuosia yksi tärkeimmistä viljelykasveista. Merenkulkijatkin ovat paljon velkaa hamppuköysille ja purjeille.

Turun Ammattikorkeakoulu on lähtenyt yhdessä Jokivarsikumppaniensa kanssa kehittämään viljelyä ja tuotantoketjua Loimaan seudulla.

Suomen maatalousmuseossa järjestettyä infotilaisuutta oli saapunut kuuntelemaan koskelainen maanviljelijä Voitto Kulo poikansa Eemelin kanssa. Heille hampun ottaminen omalle peltomaalle ei ole ollenkaan mahdoton ajatus.

- Kaikki uusi kiinnostaa. Minulla on ollutkin kuitukasveja, ei tosin hamppua, Voitto Kulo toteaa.

- Pienviljelijänä täytyy panostaa erikoiskasveihin, koska määrällä ei pysty kilpailemaan. Jotakin kilpailuetua pitää löytää ja hamppu voisi olla yksi vaihtoehto, Eemeli Kulo jatkaa.

Pärjää pohjoisessa

Hampusta hyötyä – uusia mahdollisuuksia maaseudun elinkeinotoiminnan kehittämiseen – hankeen projektikoordinaattori Noora Norokytö kertoo kuitu- ja öljyhampun olevan paitsi monikäyttöistä, myös tuottoisia.

- Se tuottaa neljä kertaa suuremman massan hehtaarilta, mitä puu tai metsä tuottaa vuosittain. Lisäksi se on lähes ainoita kasveja, jotka ovat kilpailukykysiä täysin eurooppalaisen tuotannon ja satotason kanssa.

Hamppu tosin vaatii hyvän maan kasvaakseen, mutta toisaalta pärjää ilman tuholaisten torjunta-aineita.

Suomessa hampun viljely kuihtui lähes olemattomiin 1950-luvulla. Syynä oli muun muassa maaltamuutto, uusien korvaavien raaka-aineiden käyttö ja kaikkien hamppulajikkeiden mieltäminen huumausaineeksi. Öljy- ja kuitulajikkeet eivät päihteeksi kuitenkaan sovellu.

Markkinoita löytyisi

Suomessa kuitu- ja öljyhamppua viljellään nykyään muutamia satoja hehtaareita. Vertailun vuoksi Kanadassa pelkästään hamppujuomaksi jalostettua hamppua viljellään tuhansia hehtaareita. Hamppuöljy onkin Kanadassa miljoonien bisnes.

Kanadalaiset kaiken lisäksi käyttävät laajasti Suomessa kehitettyä öljyhamppulajia. Tämä suomalainen hyötyhamppu on myös EU-tuen piirissä. Tuki hampunkasvatukselle on 90 euroa hehtaarilta. Markkinoitakin tuntuisi löytyvän öljy- ja kuituhampputuotteille.

Esimerkiksi autoteollisuus olisi kiinnostanut korvaamaan lasikuitua autojen sisäosissa hampulla. Hamppu on kevyempää, mutta yhtä kestävää, kertoo ProAgrian kasvintuotantoagrologi Jari Luokkakallio.

- Kaiken aikaa maailmaa haluaa uusiutuvia raaka-aineita ja hamppu on yksi vaihtoehto. Sillä voidaan korvata vaikka puuvillaa ja sen ekologinen jalanjälki on huomattavasti puuvillaa pienempi.

Öljy- ja kuituhampun toivotaankin tuovan lisäelinkeinoa maaseudulle, mutta samoja sanoja on käytetty monista muista erityiskasveista.

- Hampussa on valtavasti potentiaalia. Ongelma on lähinnä se, että tarvitaan paljon hyviä yrittäjiä siihen tuotantoketjuun, jotta se toimii, Jari Luokkakallio toteaa.

YLE Turku / Kimmo Gustafsson

 

Keski-Euroopassa hampusta tehdyt eristeet ovat suosittuja.

Hampusta saa monenlaisia tarve-esineitä.

 

Savon Sanomat: Hampun kasvattaja ei saanut valituslupaa

 www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/hampun-kasvattaja-ei-saanut-valituslupaa/662979

 

Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt maanantaina keiteleläiselle Timo Haaralle valituslupaa huumausainerikoksista.

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi viime toukokuussa Haaran 1,5 vuodeksi vankeuteen, koska Haara oli kasvattanut hamppua pelloillaan Keiteleellä.

KKO purki samalla Haaran tuomion täytäntöönpanokiellon, joka oli määrätty viime heinäkuussa.

Haara on puolustanut toimintaansa näkyvästi julkisuudessa. Viljeltyjen kasvien huumausainepitoisuudet ovat hänen mukaansa alhaiset. Kannabista hän kertoo kasvattavansa muun muassa bioenergiaksi ja lääkekäyttöön.

Poliisi hävitti syksyllä 2009 Haaran kotitilalta niittämällä ja kyntämällä 1,7 hehtaarin hamppuviljelmän.

Viime kesänä Haara kertoi aloittaneensa Virossa uuden viljelmän.

 

Kansanedustajaehdokkaalle tuomio huumausainerikoksesta

 

yle.fi/alueet/vaalipiirit/varsinais-suomi/2011/03/kansanedustajaehdokkaalle_tuomio_huumausainerikoksesta_2476910.html

 

Vasemmistoliiton turkulainen kansanedustajaehdokas Hansi Harjunharja on tuomittu kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Varsinais-Suomen käräjäoikeus katsoi miehen syyllistyneen huumausainerikokseen.

Poliisi takavarikoi Harjunharjan hallusta 300 grammaa hasista ja 160 grammaa marihuanaa. Lisäksi hänen kotoaan löydettiin kannabisviljelmä. Kotietsintä suoritettiin viime vuoden alussa.

Harjunharja kertoi valittavansa tuomiosta hovioikeuteen. Hän luonnehtii kannabisviljelmäänsä kansalaistottelemattomuuden osoitukseksi. Kyseessä on hänen mukaansa henkilökohtainen mielenilmaus Suomen huumelainsäädännön muuttamiseksi.

Harjunharjasta tuli Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas viime syksynä. Harjunharja ilmoittaa jatkavansa vaalikampanjaansa normaalisti.

Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton toiminnanjohtaja Jukka Tamminen toteaa olevansa pettynyt. Harjunharja ei kertonut huumejutusta ehdokaslistoja koottaessa, eikä puolue voi enää perua ehdokkuutta.

Tammisen mukaan ehdokkaan tulee itse tehdä johtopäätökset siitä, kuinka tervetullut hän on Vasemmistoliiton yhteisiin vaalitilaisuuksiin.

YLE Turku


Tuomas Enbuske Uuden Suomen puheenvuorossa

tuomasenbuske.puheenvuoro.uusisuomi.fi/68637-kielletaan-viina-sallitaan-kannabis

 

Vasemmistoliiton eduskuntaehdokas sai viime viikolla syytteen kannabiksen kasvattamisesta. Poliisi on takavarikoinut pienen viljelmän turkulaisen Hansi Harjunharja –nimisen opiskelijan ja taiteilijan kotoa.

Tyyppi kuulostaa Kummelin sketsihahmolta; pössyttelevä turkulainen vasemmistolainen taiteilija, jonka nimi vaikuttaa siltä, että jo ristiäisissä joku olisi ollut pilvessä. Pakko myöntää, että pilvenpolttelijat, nuo laiskat työn vieroksujat ja epäsiistit rastapäät ärsyttävät.

Valitettavasti se, että joku asia sattuu ärsyttämään minua, ei ole lainkaan hyvä syy kieltää sitä. En myöskään tykkää ihmisistä, jotka tanhuavat, golfaavat tai värjäävät tukkansa siniseksi.

Mutta he tuhoavat siinä vain omaa elämäänsä, eivätkä minun. Ihmiset tuntuvat haluavan, että maailma olisi suuri elämyspuisto juuri heidän halujensa mukaan; ei väärin uskovia, ei väärin äänestäviä, ei vääriä päihteitä käyttäviä, ei kerjäläisiä, eikä liian rikkaita. Tämä on johtanut siihen, että kaikki mikä ei Suomessa ole pakollista, on kiellettyä.

Harjuharju kommentoi syytettään Turun Sanomissa; “kannabiskielto on perustuslain vastaista yksilön oikeuden rajoittamista, koska se ei vaikuta kehenkään toiseen”. Tuossa on vinha perä.

Jokainen syntyy vapaana ja jossain vaiheessa yhteiskunta alkaa kieltää asioita. Kieltojen ainoana tehtävänä pitäisi kuitenkin olla ympärillä olevien suojelu, ei ihmisen suojelu itseltään

En todellakaan tarkoita, että kannabis olisi ihmiselle hyväksi. Todisteeksi kannabiksen hirveistä vaikutuksista riittää minkä tahansa reggae-levyn kuuntelu. Pilvenpoltto tekee aivot hitaiksi ja pitkään pössytellyt käyttäytyy kuin rauhoittavia vetänyt Paavo Lipponen. Pitkäaikainen polttelu aiheuttaa myös skitsofreniaa.

On kuitenkin iso ero aiheuttaako päihteidenkäyttö ongelmia muille, vai lähinnä sen käyttäjälle. Kannabiksen voisi sallia juuri Harjunharjun perusteilla; niin kauan kun se ei haittaa muita. Etuna olisi myös se, että kaikenmaailman harjunharjut pysyttelisivät kotonaan filosofoimassa, eivätkä ruuhkauttaisi oikeuslaitosta.

Jos jotain on pakko kieltää, niin kannabiksen asemesta Suomessa pitäisi kieltää viina. Viina rajoittaa monen suomalaisen yksilönoikeuksia. Tälläkin viikolla jokainen Suomen absolutisti tekee monta tuntia töitä kerätäkseen veroja pelkästään alkoholista johtuvien ongelmien hoitamiseen. Pelkät viinan suorat kustannukset ovat Suomessa vähintään miljardi euroa vuodessa. Välilliset kustannukset ovat afrikkalaisen valtion bruttokansantuotteen verran. Alkoholinkäyttäjät loukkaavat myös viattomien sivullisten fyysistä koskemattomuutta.

Väkivallantekijä on Suomessa lähes poikkeuksetta parin Richterin humalassa. Väkivaltatilastoja selaillessa alkaa toivoa, että suomalaiset olisivat viikonloppuisin mieluummin hieman liian hitaalla.

Mutta eihän meillä viinaa kielletä. Ihan sen takia että niin moni suomalainen hoitaa työkseen viinaan liittyviä ongelmia. Suurin vastustaja löytyisi poliisista. Suomessa olisi huomattavasti vähemmän pahoinpitelyjä, tappeluita tai rattijuopumuksia ja poliisien työllisyys heikentyisi merkittävästi. Kuinka paljon vähemmän olisi parempipalkkaisia yövuoroja, jos alkoholilla ei olisi osuutta asiaan? Myös nykyinen kannabiskielto työllistää poliiseja. Ei sillä, että kannabiksen käyttäjät aiheuttaisivat ongelmia, vaan siksi, että poliisit hakevat jännitystä tylsiin työpäiviinsä leikkimällä Amerikan COPS:eja ja ratsaamalla kotikasvattajia.

Sosiaali- ja terveyspuolella vasta oltaisiinkin kauhuissaan. Enää ei saisi lähteä omaa puolisoaan pakoon viikonloppuseminaareihin keksimään uusia viinan aiheuttamia ongelmia, joihin ideoitaisiin sen jälkeen verorahoilla kustannettavia ratkaisuja. Myös TV:n käsikirjoittajat olisivat pulassa, kun viinaa ei enää voisi lisätä vitsiksi joka ainoaan komediaan. Millä korvattaisiin jokaisessa kesäkomediassa esiintyvä humalaisen papin ylinäytelty hahmo?

Pössyttelevällä imaamilla?

Kuten kaikkien tabujen ympärille, myös alkoholiin on kehitetty erilaisia rituaaleja. Jopa Suomen hitain pilvenpolttelija tajuaa, että viinisnobbailu on ainoastaan tekosyy juoda enemmän. Vielä säälittävämpää on siitä kopioitu olutsnobbailu. Kumpikin ihmisryhmä on jaarituksineen yhtä tylsä kuin politiikkakäsityksiään erittelevä pilvenpolttaja. Irvokkainta on, että epäterveellistä ja väkivaltaisuutta aiheuttavaa huumetta tarjoillaan veronmaksajien rahoilla valtion omissa tilaisuuksissa. Ja se huume on vain sattumalta viina.

Kannabis kiellettiin ensimmäisenä Yhdysvalloissa, jossa se oli perinteisesti mustien ja latinoiden huume, viina taas valkoisten. Jos mustat olisivat aikoinaan orjuuttaneet valkoisia, meilläkin Linnan juhlien selostajat arvuuttelisivat naureskellen “Linnan blossin” salaista reseptiä.

No mitä sitten tapahtuisi, jos viina kiellettäisiin?  Kaikelle mille on kysyntää, syntyy myös tarjontaa; laillista tai laitonta. Viinarahat valuisivat mafialle, joka voisi myydä ihmisille minkälaista litkua tahansa. Tuskin huijatut ainakaan kuluttaja-asiamiehelle valittaisivat.

Aiemmin lainkuulijaista alkoholinkäyttäjistä tulisi rikollisia. Ja kun ihmiselle annettaan joku identiteetti, hän alkaa pikku hiljaa myös sitä toteuttaa. Kun ihminen kokee itsensä ongelmatapaukseksi, hän alkaa myös käyttäytyä sen mukaan.

Koska viinan myymiseen liittyisi kiinnijäämisriski, se nostaisi tietysti hintaa. Viinankäyttäjän olisi pakko alkaa tehdä myös oikeita rikoksia. Ei ole sen kekseliäämpää rikollista kuin se, jonka on pakko saada päivittäinen viina-annoksensa. Sen takia viinankäyttäjät alkaisivat myös rahoittaa omaa käyttöään myymällä viinaa halukkaille, yleensä nuorille. Yhä useampi alkaisi juoda, mutta ei kehtaisi hakea apua, koska viina olisi laitonta ja sen käyttöön liittyisi rikollisen leima.

Kuulostaako tutulta?

HS: EIT tuomitsi Suomen kotietsinnöistä

HELSINGIN SANOMAT 15.2.2011

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin EIT on antanut Suomelle kaksi tuomiota yksityis- ja perhe-elämän kunnioituksen loukkauksista. Molemmissa tapauksissa kysymys oli kotietsinnöistä.

Ensimmäinen kotietsinnöistä tehtiin asianajajan toimistoon ja toinen rikoksesta epäillyn henkilön kotiin. Molempien kotietsintöjen yhteydessä tehtiin myös takavarikoita.

Kummassakaan tapauksessa kotietsintälupaa ei ollut etukäteen pyydetty. Päätöstä kotietsintöjen määräämisestä tai kotietsintöjen suoritustapaa ei ollut mahdollista saada jälkikäteen tehokkaasti tutkituksi tuomioistuimessa, EIT toteaa.

Suomen laissa ei EIT:n mukaan ole riittäviä oikeudellisia takeita kotietsintäluvan myöntämistä edeltävää tai etsinnän jälkeistä tilannetta varten.

Kotietsinnät rikkoivat Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattua oikeutta nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta.

EIT määräsi valtion korvaamaan ensimmäiselle valittajalle 4 000 euroa ja jälkimmäiselle 3 000 euroa korvauksena aineettomasta vahingosta. Lisäksi maksettavaksi koituivat molempien oikeudenkäyntikulut, yhteensä 5 000 euroa.

Kannabiksen viljelyyn sopivien tarvikkeiden myynti ei ole rikos

Yleensä puutarhanhoitoa eivät harrasta nuoret miehet. Jos tätä ei tajua, voi kukkaruukkuja ja multaa myyvä saada syytteen huumausainerikoksen edistämisestä.

Onneksi oikeuslaitos on kuitenkin tolkuissaan: Pirkanmaan käräjäoikeus antoi 17.12.2010 päätöksensä jutussa, jossa paria kymmentä Viherpeukku-liikkeen omistajaa ja työntekijää syytettiin huumausainerikoksen edistämisestä. Kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun muutama vuosi sitten säädettyä "kukkaruukkulakia" kokeiltiin käytännössä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei rikosta ole tapahtunut, ja vapautti syytteistä kaikki ne, joita syytettiin pelkästään kannabiksen kasvatukseen sopivan välineistön myymisestä. Viheralan suuryritykset, sähkö- ja vesilaitokset ynnä muut voivat siis huokaista helpotuksesta! Nähtäväksi jää valittaako syyttäjä käräjäoikeuden päätöksestä.

HS: Oikeus: Kannabiksenviljelyyn sopivien tarvikkeiden myynti ei rikos

YLE: Oikeus: Kannabiksen viljelylaitteita saa myydä

Prof. Jyrki Virolainen: Viherkauppiaiden huumesyyte nurin - miksi?

Poliisin huumetestit epäluotettavia

www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/11/poliisin_huumetestit_epaluotettavia_2154475.html

Poliisin pikahuumetesteri. Kuva: Mari Latva-Karjanmaa/YLE

Poliisin pikahuumetesteri.

Kuva: Mari Latva-Karjanmaa/YLE

 

Poliisin liikenteessä tekemät huumetestit ovat osoittautuneet erittäin epäluotettaviksi harvinaisempien huumeiden havaitsemisessa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies kehottaa poliisia olemaan luottamatta liikaa pikatestien tuloksiin. 

Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja pitää yllättävänä sitä, että testi antaa väärän positiivisen tuloksen yli kahdessa kolmesta tapauksesta, kun epäillään kannabiksen, kokaiinin ja opiaattien käyttöä.

Liikenteessä yleisimmin tavattavan huumeen, amfetamiininkin käytöstä testit antavat virheellisen positiivisen tuloksen lähes kymmenprosenttisesti.

Pajuoja pitää tärkeänä, että poliisi tiedostaa testin rajoitukset eikä anna sen tuloksille liikaa painoarvoa arvioidessaan mahdollista rattijuopumusta ja harkitessaan väliaikaista ajokieltoa. Poliisi harkitseekin ohjeiden muuttamista niin, että turhilta ajokielloilta vältyttäisiin.

- Meidän täytyy varmaan ohjeistaa tarkemmin, miten toimimme arkipäivän valvontatilanteissa. Kysymykseen tulee kokonaisarvion tekeminen valvontatilanteessa, missä ainoastaan tämän testerin näyttö ei ole se ratkaiseva tekijä - niin kuin ei ole tietysti tähän mennessäkään ollut. Varmaan käytäntöjä tulee ajokieltojen määräämiseen ja kaikkiin muihinkin keinoihin, mitä siinä kyseisessä tilanteessa sitten käytetään, sanoo liikkuvan poliisin liikennevalvonnan tiedottaja Jussi Pohjonen.

Apulaisoikeusasiamiehelle on tullut useita kanteluita huumepikatestin vääristä tuloksista.

YLE Uutiset